Siirry pääsisältöön

Uusien raikkaiden makujen Kappeli avautuu vappuviikolla

– Esplanadilla sijaitsevan ravintola Kappelin paikka on paras mahdollinen ja ravintolan rakennus on arvokkuudessaan hyvin viehättävä ja ainutlaatuinen, toteaa Kappelin keittiöpäällikkö Kimmo Martiskainen. Hänen kanssaan on helppo olla samaa mieltä.  

Kappelista ei oikeastaan voi puhua sen historiaa mainitsematta. Kappeli valmistui vuonna 1867 ja ravintolan tunnelmasta ovat aikojen kuluessa nauttineet myös monet suurmiehet ja tunnetut taiteilijat.

Tänä keväänä Esplanadilla koetaan uutta, sillä vappuviikolla aukeaa uudistettu Kappeli. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vanhasta olisi luovuttu. Päinvastoin.  

– Kappelin historia on nostettu esiin, framille. Taide on entistä paremmin esillä, Martiskainen sanoo.  

Hän uskoo historian korostamisen olevan Kappelin tarjoamien uusien raikkaiden makujen lisäksi asia, jota asiakkaat tulevat kiittämään.

Historiaa kunnioittavassa remontissa Kappelin kahvila, baari ja á la carte -ravintola ovat saaneet virkeän ilmeen. Martiskainen mainitsee myös kokonaan uudistetun terassin. 

Kappelin keittiöpäällikkö Kimmo Martiskainen.

– Kappelin terassi on eurooppalaishenkinen, hyvin vehreä. Sinne on tuotu lämpölamppuja pidentämään terassikautta.  

Myös á la carte -ravintolan terassi läntisessä päädyssä on uudistettu entistäkin viihtyisämmäksi.

Keittiöpäällikkönä Martiskaisen sydämenasia on ruoka. Ruoassa luotetaan suomalaisen luonnon makuihin ja väreihin ja raaka-aineet valikoidaan huolella. Vaikka maut ovat perinteisiä, annoksissa on aina pientä uutta vivahdetta.

– Kaikki annokset tehdään Kappelin keittiössä käsityönä.

Kappeli avataan vappuviikolla ja menun teemana on silloin kevät. Listalla on parsaa, raparperia, mahdollisesti korvasieniä ja jonkin ajan kuluttua tulevat varhaisperunat. Myös sesongit huomioidaan.

”Ruoassa luotetaan suomalaisen luonnon makuihin ja väreihin ja raaka-aineet valikoidaan huolella.”

– Luvassa on Kappelin perinteiseen tapaan myös teemamenuja. Listalla on aina myös kasvis- ja vegaanivaihtoehto. 

Viinilista on laadittu kulkemaan hyvässä sovussa ruoan kanssa ja myös drinkkien kehittämisessä on tehty paljon töitä. Baarin puolella on jatkossa pöytiintarjoilu.

Aivan uusi asia on Kappelin oma leipomo. Leipomossa tuoksuvat leivät, kakut, suolaiset ja makeat piiraat. Leivonnaiset tuodaan kahvilan ja ravintolan asiakkaille suoraan leipomosta – sen tuoreempaa kukaan tuskin voi luvata.  

Kahvilassa on oman leipomon tuotteiden lisäksi tarjolla runsaasti erilaisia raikkaita salaattivaihtoehtoja. Valittavana on kalaa, lihaa, kasvista. Jokaiseen makuun löytyy varmasti oma suosikkinsa. Myös salaatit on valmistettu laadukkaista raaka-aineista Kappelin omassa keittiössä.

Martiskainen kertoo, etteivät asiakkaat ole remontin aikana unohtaneet lempiravintolaansa.

www.raflaamo.fi/fi/helsinki/kappeli

Pöytävaraukset: +358 10 766 3880

Lue myös