Tätä visiittiä olin odottanut ilolla ja innolla, sillä kävin Ainossa tekemässä juttua kesän korvilla ilmestyneeseen Toptaste-lehteen ja keittiömestari Jukka Halmetojan luonnehdinta Ainon keittiöstä herautti jo silloin veden kielelle.
Ravintola Aino sijaitsee vilkkaan Espan varrella, mutta tunnelma on rauhallisen seesteinen. Sisustus on vähäeleisen tyylikästä, joten huomio on helppo kiinnittää lautasen antimiin ja hyvään seuraan. Tällä kertaa ruokailen yksin, mutta se ei haittaa, sillä saan ikkunapöydän, josta on mukava seurata kadun vilinää.
Ystävällinen salihenkilöstö kertoo, että ruokalista on juuri vaihtunut ja rakennettu sadonkorjuun henkeen. Seuraavan kerran ruokalista vaihtuu marraskuussa ja pähkäilemme, näkyyköhän listalla silloin Suomi 100 -juhlavuosi?
Valitsen alkuun kantarellikeittoa ja timjamivaahtoa. Pöytään tuodaan kuitenkin ensin paria sorttia leipää ja kirnuvoita. Ja kyllä, aito kirnuvoi kruunaa maukkaan saaristolaisleivän, joten ateria saa hienon alun!
Saan asiantuntevaa opastusta viinivalintaani. Minulle suositellaan Joseph Drouhin Rully Blanc 2014 -valkoviiniä, joka on luomusertifioitu Chardonnay. En ole yleensä Chardonnay-viinien ystävä, joten odotan mielenkiinnolla, miten viini toimii. Luotan tosin suositukseen, sillä Aino on tunnettu viinivalikoimastaan ja siitä, että viinit valitaan pieteetillä. Pääpaino on listaa tutkaillessa selkeästi eurooppalaisissa viineissä.
Kantarellikeitto saapuu pöytään. Maku on samettisen paahteinen, yrttiöljy ja timjami raikastavat makuelämystä. Rehellistä, kaunista ja maukasta, ei moitteen sijaa!
Seuraava alkuruokavalintani on siikaa, pikkelöityä kyssäkaalia ja piimävaahtoa.
Sitä odotellessa minulle kerrotaan, että Ainon kausiolut vuoden 2017 loppuun saakka on Red Ale, joka on kehitetty yhteistyössä nurkan takana sijaitsevan pienpanimo Bryggerin saksalaisen panimomestarin kanssa. Olut toimii erityisen hyvin porocarpaccion kanssa, mutta saan sen maisteltavaksi, jos niin haluan. No toki, olutlasi kädessä on aina mukava istuskella. Panen merkille, että ovella käy turisteja tiedustelemassa pöytää, mutta tähän aikaan ravintola on jo huomattavan täynnä ja pöytävarauksia sen verran runsaasti, että moni joutuu joko palaamaan takaisin myöhemmin tai etsimään toisen illallisravintolan. Suomalaisuus vetää, joten Ainoon kannattaa tehdä pöytävaraus myös arki-iltoina.
Seuraava alkuruoka-annokseni saapuukin jo pöytään. Nyt ovat selkeästi kotimaiset maut lautasella. Kaikki elementit ovat läsnä omana itsenään ja makuvivahteet toimivat hienosti yhteen. Pikkelöinti antaa mukavaa hapokkuutta annokseen, paahdettu mallaslimppu siian päällä maistuu, mutta ei jyrää päälle. Muutoinkin annoksesta löytyy monivivahteista suutuntumaa: rapsakkaa, rouskuvaa ja siian pehmeyttä.
Valkoviini on muuten toiminut yllättävän hyvin tähän saakka. Maku on jäntevä ja rikas, mutta ei tökkää tyypillisen Chardonnay-viinin tapaan. Red Ale -oluesta puolestaan löytyy luonnetta ja potkua, joten uskon, että se toimii kautta linjan Ainon annosten kera.
Pääruuaksi valitsen paahdettua nieriää, pannukasviksia ja fenkolikastiketta. Annoksen saapuessa pöytään kuulen, että pannukasvisten joukossa on mm. härkäpapuja, perunaa, peluga-linssejä, porkkanaa ja purjotuhkaa. Makuelämys on todella freesi ja fenkolikastike täydentää sen hienosti. Nieriä antaa tilaa rapsakoille kasviksille ja toisinpäin eli Ainon keittiöfilosofian tunnistaa: rehellisiä makuja parhaista raaka-aineista. Jukka Halmetoja kertoikin taannoin, että Aino ei ole halunnut lähteä yltiöpäisesti mukaan trendeihin ja hullutuksiin, vaan ajatuksena on pikemminkin tehdä tasaisen varmaa, hyväksi havaittua ja toimivaa konseptia. Toisaalta suomalainen ruoka ja raaka-aineet ovat nousseet aivan uuteen arvoon suomalaisten ajatusmaailmassa, joten Aino on itse asiassa trendikäs ammentaessaan inspiraatiota suomalaisesta ruokaperinteestä. Nostetaan peukku suomalaisuudelle!
Jälkiruualle löytyy vielä tilaa ja päätän aterian valitsemalla lautaselle maitosuklaamoussea ja tyrniä. Saan suosituksen valita jälkiruuan kylkeen suomalainen marjaviini, joka on valmistettu Lapin aarteesta eli lakasta. Tämä palkittu Valokki-viini on Finnviinin tuote. Kyseistä viinitaloa luotsaa amerikkalainen rouva, joka on halunnut uudistaa suomalaista marjaviinituotantoa. Itse pullokin on siis poikkeuksellisen tyylikäs. Pisteet Ainolle siitä, että se on uskaltanut valita listalle kotimaisia marjaviinejä, joille moni ravintola edelleen nyrpistää nenää.
Jälkiruoka on kaunis, miten tähän kehtaa edes kajota! Maitosuklaamousse ei ole onneksi liian makea ja tyrnikeitto kirpeydellään taittaa makeutta entisestään. Mustikoiden alta löytyvät ”napit” ovat yllättävän äkkimakeat. Silti kokonaisuudesta jää tasapanoinen ja miellyttävä maku suuhun.
Mikä olisikaan parempi tapa päättää tämä illallinen kuin raapia lautaselta viimeisetkin rippeet jälkiruuasta ja viipyillä vielä hetki kullankeltaista Valokkia simaillen…
Joudun kuitenkin keräämään kimpsuni, sillä pöytään ovat kuulemma tulossa hetken päästä jo seuraavat asiakkat.
Ps. Loppuhoputuksesta huolimatta palvelu oli läpi aterian tyylikästä. Erityiskiitos minua palvelleelle mieshenkilölle, jonka nimeä en edes huomannut aterian aikana kysyä (anteeksi!)….Oi Aino minkä teit, ruoan ja juoman liitto vei minua täydellisesti!
