Siirry pääsisältöön

Nokan pientilatori tulee jälleen

Kun halutaan tuoreita, kotimaisia luomuraaka-aineita, silloin on hyvä suunnata kulkunsa Uspenskin katedraalin alle Kanavarannassa sijaitsevaan Ravintola Nokkaan. ”Puhtaat, kotimaiset luomuraaka-aineet ansaitsevat enemmän huomiota myös ravintoloissa”, sanoo keittiöpäällikkö Ari Ruoho. Nyt kuudetta kertaa järjestettävässä Ravintola Nokan Pientilatori -tapahtumassa pääsee maistelemaan laadukasta kotimaista lähiruokaa ja -juomaa sekä tekemään ostoksia yli 20 eri tuottajan tiskiltä.Tänä vuonna myös Nokan kalastaja Ben Henriksson
on mukana veneineen pientilatorilla.

Puhtaat, kotimaiset luomuraaka-aineet ansaitsevat enemmän huomiota myös ravintoloissa.

Pientilatuottajiin tutustumisen lomassa voi ruokailla ja nauttia juomia Nokan terassilla sekä puotikahvilan puolella. Grilli on kuumana terassin puolella ja tarjolla on kokonaisena paistettua luomupossua sekä luomukasvisherkkuja. Virvokkeita, viiniä ja olutta tarjoillaan grillipossun
kylkiäisenä. Puotikahvilassa myydään kahvia, teetä, erikoiskahveja sekä keittiön omaa pientä makeaa.

Nokan kulmakiviä ovat olleet ravintolan avaamisesta lähtien kotimaisuus ja puhtaat raaka-aineet. ”Meille on tärkeää, että tunnemme
ihmisen tuotteen takana. Sen vuoksi Pientilatori-tapahtuma on tärkeä niin henkilökunnalle kuin vierailijoillekin”, kertoo ravintolapäällikkö Terhi
Vitikka
.

Mukana tapahtumassa mm. Kontion Mehu, Laidun Hereford, Sallan Villiporo, Herrakunnan Lammas, Ahlberg puutarha, Vääksyn mylly, Åby, Päivärinne, Anjan Luontoherkku, Mouhijärven Herkkujuustola, Villawool Knitwear, Mustila Viini, Viiniverla, Goodio, Wanhatuvan Ankkala,
Lentävä lehmä, Järki Särki, Mätitalo Rissanen, 123 Tea, Partanen nature, Fishermans, ja Piipanoja, Peltolan juustola, Herkkujuustola, Gobbas Gård.

Ravintola Nokan Pientilatori lauantaina 27.8.2016. Ovet ovat avoinna klo 11.00 – 17.00.

Ravintola Nokka, Kanavaranta 7 F, 00160 Helsinki.

Lue myös