Siirry pääsisältöön

Naantalin Kylpylän Thai Garden on Thaimaalainen ravintola isolla t:llä

Naantalin Kylpylä on arjen luksusta, aivan kuten sen yhteydessä toimiva Thai Garden -ravintolakin. Se tuli selväksi kesäisellä visiitillä kyseiseen ravintolaan.

Thai Garden ei ole mikä tahansa thaimaalainen ravintola, sillä se on saanut Thaimaan kuningaskunnan Thai Select-tunnustuksen ainoana Suomessa – ja yhtenä harvoista maailmassa. Hintatasoltaan ravintola on ylellisestä ympäristöstä ja tunnustuksesta huolimatta normaali.

Kyseessä ei ole mikään suuren suuri ravintola. Sisustuskaan ei ole (onneksi) thaimaalaisravintoloille tyypillisen krumeluuri, vaan pikemminkin pelkistetty. Ravintola toimii Naantalin Kylpylän Le Soleil-ravintolan kyljessä, mutta erillisenä sopukkana, mikä takaa intiimin miljöön ruokailuun.

Thai Gardenin keittiötä luotsaa keittiömestari Manit Poonhiran yhdessä thaimaalaisen henkilökunnan kanssa. Palvelu onkin sympaattisen huomaavaista – aivan kuten Thaimaassa konsanaan. Fiilis on melkein kuin lomalla Thaimaassa, jossa ystävällisiä hymyjä kohtaa kaikkialla.

Hellepäivän alkuun pullo kylmää Singha-olutta ja menua tutkailemaan, josta löytyy aromikkaita thaikeittoja, lempeän tulista currya ja wokkeja. Päädymme keittiömestarin suunnittelemaan maistelumenuun, joka tarjoaa läpileikkauksen Thai Gardenin makumaailmaan. Odotan mielenkiinnolla mitä meille kannetaan pöytään, sillä rakastan thaimaalaista keittiötä, joka tarjoaa paitsi huikeita makuja, myös silmänruokaa.

Thai Select-tunnustus vain valituille thai-ravintoloille maailmassa

Odotukset ovat korkealla myös siksi, että Thai Garden on yksi harvoja ravintoloita maailmassa – ja ainoa Suomessa – jolle on on myönnetty Thai Select-tunnustus. Thaimaan kuningaskunnan kauppaministeriö myöntää sertifikaatin erityisen tasokkaille thai-ravintoloille ympäri maailman, jotka ylläpitävät thai-ruuan tasoa ja autenttisuutta maan rajojen ulkopuolella. Yksi sertifikaatin perusteista on alkuperäisten, thaimaalaisten ruoanvalmistustapojen käyttäminen ravintolan keittiössä.

Itse asiassa Thai Select ei sertifioi pelkästään ruokaa, vaan myös ravintolan vieraanvaraisuutta ja ilmapiiriä. Sertifikaatin saaminen ei ole helppoa, sillä taso on asetettu korkealle ja ohjeet ovat tiukat. Tähän mennessä 1300 ravintolaa maailmalla on saanut kyseisen tunnustuksen, joka on voimassa kaksi vuotta kerrallaan per ravintola.

Miltä Thai Garden maistui?

Keittiömestarin maistelumenu käynnistyy kolmella alkupalalla. Saamme eteemme lautasen, jolta löytyy papaija-tiikerirapusalaattia, marinoitua kampasimpukkaa tamarindikastikkeessa ja kaladumpling hapanimeläkastikkeessa. Mielenkiintoista, että kaladumpling on kuhaa eli Thai Garden hyödyntää annoksissaan myös perisuomalaisia raaka-aineita.

Mauista löytyy miedon pehmeää kalaa, makeutta, happamuutta ja tulisuutta tasapainoisessa suhteessa. Fiksusti suunniteltu kokonaisuus, joka ei heti alkuun turruta suuta tulisuudella, vaan pikemminkin herättelee aisteja. Raaka-aineet ovat selvästi laadukkaita, sen maistaa joka haarukalla. Oma lempparini on papaija-tiikerirapusalaatti, jonka rapeus ja kastikkeen pähkinäisyys kutkuttavat makuhermoja.

Järjettömän hyvä kookoskeitto!

Seuraavaksi siirrymme maistelemaan höyryävän kuumaa kookos-kanakeittoa, joka on JÄRJETTÖMÄN hyvää! Kana on täydellisen pehmeää ja curry-kookospohjaisen keiton maku intensiivinen, mutta samalla niin monivivahteinen, että viipyilen jokaisen lusikallisen äärellä mahdollisimman pitkään. Rapeat taikinalastut ovat nekin makuelämys kun niitä kastaa keittoon.

Voin sanoa, että olen syönyt elämäni aikana PALJON thaimaalaista ruokaa, mutta tämä annos ylittää mennen tullen kaikki tähän astiset. Ei ihme, että Manitin reseptillä valmistettu kana-kookoskeitto on Thai Gardenin suosituin annos.

Alkuruokien ja kookoskeiton jälkeen huokaamme syvään, sillä vatsa alkaa olla jo melko pinkeä. Thai Gardenin maistelumenun ruuat eivät ole kokonsa puolesta mitään pikku piperryksiä, vaan pikemminkin normaalikokoisia ravintola-annoksia.

Keitosta typertyneenä nautimme väliruokana mangosorbettia sitruunaruoho-chilihillolla. Se on viileän raikas, mutta hitusen liian makea, jotta se tekisi tehtävänsä eli raikastaisi suun ennen pääruokia. Thai kohtaa Suomen kauniisti tässäkin annoksessa, sillä sorbetin päällä lepää mustikka.

Sitten pöytään saapuu kolme kipollista riisiä: punaista, mustaa ja jasminia. Lämpimät pääruuat tarjoilee keittiömestari Manit Poonhiran, joka myös esittelee annokset. Pääruuaksi siis barbeque ankanrintaa, kuhaa osterikastikkeessa sekä tuoreita vihanneksia valkosipuli-soijakastikkeessa.

Mangot lentävät suoraan Thaimaasta

Ennen kuin alamme maistella annoksia, jutustelemme hetken sydämellisen Manitin kanssa, joka on silminnähden ylpeä Thai Garden-ravintolasta. – Nautin siitä, että voin valmistaa täällä läpikotaisin aitoa thai-ruokaa alkuperäisin reseptein, menetelmin ja raaka-ainein. Manit kertoo, että hänen keittiöönsä lennätetään kerran viikossa vihanneksia, yrttejä ja mausteita suoraan Thaimaasta. – Olisi toki edullisempaa käyttää muualla tuotettuja raaka-aineita, mutta en suostu tinkimään laadusta ja mausta. Thaimaassa kasvaneen mangon maku on aivan jotain muuta espanjalaiseen verrattuna. Autenttisuuden tulee maistua jokaisessa suupalassa.

Ylenpalttiset pääruuat

Siirrymme jutustelun jälkeen maistelemaan Manitin loihtimia pääruokia. Ankka on erinomaisen mureaa ja annoksessa häivähtää thai-basilikan maku. Kuhan ja osterikastikkeen yhdistelmä on kiinnostava, sillä en ole jostain syystä aiemmin valinnut thai-ravintolassa pääruuaksi kalaa. Kuha toimii näköjään hyvin eksoottisemmassakin ympäristössä ja rapeat vihannekset valkosipuli-soijakastikkeessa antavat annokselle himpun verran lisää intensiivisyyttä.

Ainut miinus on se, että alamme olla jo niin täynnä, että makumaailmasta täysillä nauttimisen sijaan hölläämme vaivihkaa housunnappeja. Vinkkini onkin, että Manitin maistelumenu kannattaa syödä tyhjään vatsaan!

Runsaan kokonaisuuden kruunaa hedelmäsalaatticrepe kookosjäätelöllä, joka ei sekään ole pienimmästä päästä. Lohkaisen haarukalla crepeä, jonka sisältä valuva hedelmäkimara kohtaa lautasella pehmeän kookosjäätelön. Ja niinhän siinä käy, että vaikka vatsani huutaa jo hoosiannaa, lusikoin jälkkärin urhoollisesti suuhuni.

Kokonaisuus oli laadukkaiden makujen ilotulitus, jossa lautasella maistuivat myös tunne ja ylpeys, jolla Manit oli herkut keittiössään valmistanut. Mielestäni maistelumenun hinta-laatusuhde on vallan erinomainen, sillä se kustantaa 45,00 euroa per henkilö. Menun ehdoton tähti oli kana-kookoskeitto.

Olen valmis tulemaan Naantaliin pelkästään tämän ruokaelämyksen perässä – ja taidan muuten tullakin. Vinkkinä tosiaan, että voit tulla Thai Gardeniin lounaalle tai illalliselle, vaikket Naantalin Kylpylässä yöpyisikään!

Käymme vielä kiittämässä Manitia keittiössä ja lupaamme palata uudestaan hänen herkkujensa pariin!



Lue myös