Siirry pääsisältöön

Palkitun mestarin luomaa lähiruokaa hemmottelevassa kartanomaisemassa

Mustion Linnan lupaus on lyhyt mutta ytimekäs: Jokaisen asiakkaan toiveet halutaan täyttää ja odotukset jopa ylittää. 

Juhla-, konferenssi ja hotellilomapaikkana monelle tutuksi tulleen Mustion Linnan rakennukset sijaitsevat maaseudun rauhassa, keskellä viehättävää puistomaisemaa Raaseporissa. Ympäristö on kuitenkin vain osa asiakkaalle tarjottavaa elämystä. Niin konferenssivieraille, viikonloppulomailijoille, häitä juhliville kuin illalliselle tai lounaalle piipahtaville halutaan tarjota idyllisen ympäristön lisäksi laadullaan hurmaavaa ruokaa ja palvelua. 

Kaikessa luotetaan osaamiseen ja aitouteen. Suuri osa ruoan raaka-aineista tulee hyvin läheltä, jopa kartanon mailta. Luonto antaa raaka-aineet, joista osa on usein kerätty juuri ennen niiden tarjoilua. Ruoka syntyy osaavissa käsissä. 

”Raaka-aineiden kerääminen on helppoa. Taito piilee siinä, että raaka-aineista osataan valmistaa ruokaa niiden erityispiirteet huomioon ottaen. Sellaisessa keittiömestarimme Samuel Mikander on suvereeni”, Mustion Linnan johtaja Christine Linder sanoo. 

Mikanderin taidoista kertoo se, että hän on ollut mukana Suomen kokkimaajoukkueessa. Linder kuvaa joukkuetta sulatuskattilaksi, jossa yhdistyy monesta eri huippuravintolasta tuleva osaaminen. Siitä kattilasta Mikander on kauhonut osaamista vuosien ajan. 

Keittiömestari Mikanderin puheessa toistuu sana intohimo. Hän haluaa saada luotua asiakkaalle wau-elämyksen. Olympiatason osaajalta odotetaan paljon, mutta Mikander haluaa yllättää ylittämällä odotukset. 

Mustion Linnassa luotetaan skandinaavisiin makuihin, aitouteen ja luovuuteen. Mikander pohtii, että usein unohtuu se, miten tärkeää on vain tiettynä vuodenaikana saatavien raaka-aineiden säilöminen oikealla tavalla, taitaen. 

Linder muistuttaa, ettei menu synny hetkessä. Kunnianhimoinen keittiömestari, kuten Mikander, tekee menun eteen töitä kuukausia. Mustion Linnassa asiakas saa nauttia harkitusti kootusta menusta, jonka jokaisessa annoksessa näkyy keittiömestarin luovuus. Wau-elämystä seuraa toinen wau-elämys. 

Nautintoa täydentävät juomat. Viinilistalla on juomia, joita ei löydy Alkon hyllyiltä. Eikä sovi unohtaa oluita. Tarjolla on pienpanimon oluita, joista yksi on tehty Mustion Linnan alueen kasvaneesta humalasta. 

Mustion Linna saattaa valikoitua esimerkiksi konferenssipaikaksi sen idyllisen ympäristön ja hyvän sijainnin vuoksi. Sijainti Helsingin ja Turun puolessa välissä on monelle ryhmälle optimaalinen. Ehkei konferenssipaikan ruoalta odoteta huippulaatua, Linder pohtii, sillä ”ai, teillä on näin hyvää ruokaa!” -palaute on Mustion Linnassa tuttua. 

Myös jokaiselle häävieraalle halutaan tarjota elämys, jonka muisto ilahduttaa pitkään.  Mustion Linnan väelle on tuttua hyvin suurienkin hääjuhlien järjestäminen. Rakkauden juhlassa myös laadukas ruoka on tärkeä elementti. 

Linder toteaa, että Mustion Linnan luonne on tarvittaessa tiivistettävissä yhteen sanaan. Se sana on aito. Laadukkaan asiakaskokemuksen eteen ollaan aidosti valmiita tekemään töitä.

”Haluamme pitää huolta asiakkaistamme kuten tästä alueesta. Se on meille sydämenasia”, Linder päättää.

Teksti: Tiina Örn

www.mustionlinna.fi

Lue myös