Siirry pääsisältöön

Mikset veisi tiimiäsi arjen ulkopuolelle

Pandemia-aika muutti yritysten käytäntöjä kenties lopullisesti.

– Etätyöt löivät itsensä läpi, yritysten käytännöt mukautettiin tähän uuteen normaaliin ja tätä todellisuutta on nyt eletty pari vuotta, pohtii Talonen.

– Ajan mittaan on kuitenkin käynyt selväksi, että myös henkilökohtaisia tapaamisia tarvitaan edelleen.

– Toki tietotyötä tullaan tästedeskin tekemään pitkälti hajautetusti eri pisteistä. Ruudun kautta saadut tapaamiset eivät kuitenkaan vastaa samaa kuin fyysinen kohtaaminen. Varsinkin luottamuksen luominen tiimikaveriin tai yhteistyökumppaniin on vaikeaa pelkän ruutukontaktin kautta, toteaa Talonen.

– Fyysisten kohtaamisten kautta psykologinen turvallisuuden tunne lujittuu: työkaverista tai yhteistyökumppanista näkee myös sen toisen puolen, joka teknisten välineiden kautta jää usein näkymättömiin. Yhdessä koetut hetket lujittavat tiimin ja yrityksen sisäistä me-henkeä.

– Yhteistyökumppaneille ja asiakkaille matkat tarjoavat loistavia tilaisuuksia esitellä yrityksen toimintaa, tutustua kumppaneihin syvemmin ja epävirallisemmminkin. Myös uudet innovaatiot ja muut kehitysideat syntyvät lähes poikkeuksetta fyysisissä tapaamisissa, toteaa Talonen.

IMT-tiimi.

Vastuullisesti ja hyvällä palveluhengellä

– Vastuullisuus kulkee punaisena lankana kaikessa, mitä teemme, vakuuttaa Talonen.

– Matkustusvälineenä on usein lautta jonka ympäristökuormitus on lentomatkoja pienempi. Asiakas voi halutessaan valita kulkuvälineekseen myös nesteytettyä LNG-kaasua käyttävän MyStar-lautan, jonka päästöt ovat muita lauttoja vähäisemmät.

– Lentomatkailussa suosimme suoria lentoja. Myös lähialueiden painotus matkakohteissa on vastuullinen valinta, toteaa Merja Mattila ryhmämyynnistä.

IMT:lle myönnetty Travelife-vastuullisuussertifikaatti kattaa yli 200 ympäristö- ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvää kriteeriä. Kyseessä on Euroopan johtava kestävän matkailun sertifikaatti, joka ohjaa ja valvoo matkailualan yritysten vastuullisia käytäntöjä.

– Tämän lisäksi kaikki toimijamme, esim. hotellit, agentit, retkien tarjoajat jne, ovat sitoutuneet yrityksemme omiin Sustainable Travel -linjauksiin, toteaa ryhmämyynnin Miina Riitijoki.

Tallinna – kätevä, edullinen ja aina uusiutuva vaihtoehto

Tallinna on eräs IMT:n perinteisimmistä ryhmämatkakohteista. Se onkin luontainen valinta pohdittaessa yrityksen mahdollista ulkomaanmatkaa. Loistava saavutettavuus, hintataso ja laatu ovat edelleen erinomaiset, ja vaikka kaupunki on jo monelle tuttu, se tarjoaa aina uusia elämyksiä.

Tallinnan tasoa kuvaa se, että neljän tähden tallinnalaishotelli on tasoltaan paljon parempi kuin vastaava suomalainen hotelli – mutta silti edullisempi.

– Esa Talonen

– Kokous voidaan pitää joko menomatkalla lautalla tai perillä jossain Tallinnan hyvinvarustelluista kokoushotelleista, toteaa Riitijoki.

– Vapaa-ajalle toivotaan vähintään illallista, oopperaa sekä teatteria. Tallinnan kulttuuri- ja musiikkitarjonta on korkeatasoista, mutta keskiverroin edullisempaa kuin Suomessa. Nämä ovat erityisen suosittuja lisäpalveluita ryhmämatkoilla. Uudempia kokemuksia ryhmille edustaa vaikkapa Proton vr-lasi-illallinen.

Talonen muistuttaa vielä, että Tallinnan suuntautuvilla matkoilla kokousväki pysyy tiiviimmin yhdessä eikä katoamisia kaupungille tapahdu niin herkästi kuin kotimaan kohteissa.

Entä jos lähtisimme kauemmaksi? 

Jos Tallinna on jo nähty, IMT järjestää upeita ryhmämatkoja myös esimerkiksi Tartoon, joka on vuoden 2024 EU:n kulttuuripääkaupunki. Uusia kokemuksia voi myös hakea Riikan ja Jurmalan matkoista, joiden järjestämisessä IMT:llä on pitkät perinteet. Myös idyllinen Vilna Liettuassa tarjoaa kävijöilleen taiteen ja historian lisäksi modernia kaupunkielämää. Itä-Eurooppa on hinnaltaan edullisempi ja tarjoaa paljon uutta koettavaa monelle.

– Ajankohtainen ja varmasti monia kiehtova vinkki on Praha ja jääkiekon MM-kisat toukokuussa. Suomalaiset saavat jännittää siellä alusta alkaen, sillä Suomi pelaa jo ensimmäisestä ottelusta lähtien. Ensimmäisenä vastustajana on isäntämaa Tshekki. Tunnelmaa tulee riittämään, maalailee Talonen.

– IMT:llä on yrityksille monenlaisia matkapaketteja, joita on vielä saatavilla, mutta kannattaa kysyä ajoissa!

Tai vuokraa kerralla koko laiva!

– Toisinaan kannattaa toimia näyttävämmin ja vuokrata koko laiva omaan käyttöön. Tällöin koko risteily voidaan muokata omalle firmalle tai tuotteelle sopivaksi. Voimme teemoitella laivalla kaiken aina ravintolatarjonnasta iltaohjelmaan, totea Talonen. Näin voit sitouttaa asiakkaat ja yhteistyökumppanit toimimaan tiiviissä yhteistyössä kanssamme.

Koko laivan vuokrauksessa IMT pystyy järjestämään tilaisuuksia jopa 2000 hengelle. Porukka pysyy hyvin koossa, liityntäkuljetukset järjestyvät vaivatta ja laivamessujen järjestäjä jopa säästää kokonaiskustannuksissa verrattuna maan kamaralla messuiluun. Talonen muistuttaa vielä, että koko laivan vuokraaminen tarjoaa unohtumattoman tilaisuuden, joka säilyy osallistujien mielessä pitkään.

www.imt.fi

Teksti: Kaisa Mäntyranta

Lue myös