Siirry pääsisältöön

Kirkkonummen suosikkibistro saapui Espooseen

– Erityisesti moni Espoossa asuva asiakkaamme toivoi ravintolaa myös sinne suuntaan, kertoo Bistro O Matin ravintoloitsija Päivi Palovaara.

Uutusravintola astuu näin isosisartaan verrattuna hitusen kaupunkimaisempaan tunnelmaan.

– Kirkkonummen ympäristöhän on lähes maalaisidylliä. Tapiolan ravintolamme sijaitsee taas urbaanissa ympäristössä värikkään kulttuuritarjonnan keskellä ja metron varrella. 

Myös Tapiolan Bistro O Matin keittiö tarjoaa sesongin mukaan kauden parhaita tuotteita, joissa suositaan luomua aina kun mahdollista. Ruoan ohella huolella valituissa viinipaketeissa on tarjolla viinikellarin harvinaisuuksia. Ytimessä on silti aina rento viihtyminen.

Yksi listan hittituote on grillattu jättikatkarapu-vuohenjuustosalaatti, jonka hetkellinen poistaminen listalta sai aikaan palauteryöpyn. Bistro O Matin burgeri on sekin pysynyt kestotuosikkina kokien vuosien varrella vain pieniä muutoksia.

Lounasaikaan Bistro O matin keittiö valmistaa perinteisiä kotiruokia modernilla otteella. Sunnuntaina vuorossa on laadukas brunssi, jonka pääruoka tarjoillaan pöytään.

– Selkeät annokset ja aina maku edellä – meillä ei kikkailla, inspiraatiota maailman ja Suomen uusista kulinaristisista tuulista hakeva ravintoloitsija kertoo.

Bistro O Matin menestystarinan mahdollistaa asiakkaiden toiveiden tarkka kuuntelu.

– Palautteeseen reagoinnissa auttaa se, että olemme omistajina myös itse ravintolassa töissä.

Teksti: Joonas Ranta

drinkkilasillinen

Lue myös