Siirry pääsisältöön

John Scott’s avasi ensimmäisen ravintolansa Suomessa  – tarjolla on klassista brittiläistä pubitunnelmaa 

Helsingistä kuuluu erinomaisia uutisia viihtyisän klassisen brittipubitunnelman ystäville. Ruotsalainen pubiketju John Scott’s avasi ensimmäisen ravintolansa Suomeen kevään korvalla.

Maaliskuun lopussa Helsingin keskustaan Salomonkadulle avattu John Scott’s Arkadia tarjoaa olohuonemaisen kohtaamispaikan monenlaisiin tilanteisiin. John Scott’s on mitä mainioin paikka pistäytyä lasillisella tai viettää iltaa yöhön asti pienellä tai isolla porukalla.

Rennon ja kotoisan tunnelman lisäksi John Scott’s on tunnettu juomistaan. Ravintolan omistaa Suomessa Kopparberg Finland, joten tarjolla on tietenkin Kopparbergin siidereitä, mutta myös Kopparbergin oluita.

Monien yllätykseksi Kopparbergin valikoimassa löytyy myös makuginiä ja makuvodkaa. Myös niitä on saatavilla John Scott’s -ravintolassa.

– Valikoimassamme on myös suomalaisten ja ruotsalaisten pienpanimoiden oluita sekä brittioluita ja muita suosikkeja, ravintolatoimenjohtaja Janne Hinkkala toteaa.

Viskivalikoimakin pyritään pitämään laajana.

Ruokaa ja livemusiikkia

Juomien lisäksi tarjolla on pubiruokaa: burgeria, fish and chipsiä, caesar-salaattia, ribsejä. 

– Pyrimme siihen, että ruoka on kohtuuhintaista ja reilua, hinta-laatusuhteeltaan hyvää, Hinkkala sanoo.  

Livemusiikista nautitaan John Scott’sissa säännöllisesti. Luvassa on niin trubaduurimeininkiä kuin musisoivia duoja. Asiakkaiden toiveita kuunnellaan herkällä korvalla.

Ravintolassa on useita televisioita. Ruoan ja juoman lisäksi päästään nauttimaan Englannin Valioliigan otteluista, formuloista, jääkiekosta.

Haluamme tarjota kotoisan miljöön sekä hyvää juomaa ja hyvää ruokaa siellä missä ihmiset ovat.

Ravintolan sijainti tuskin voisi olla parempi. John Scott’s Arkadia sijaitsee Mannerheimintien tuntumassa, Kampin kauppakeskuksen naapurissa ja hyvin lähellä Helsingin rautatieasemaa. 

Ja kesää kannattaa odottaa nyt jo siksi, että John Scott´s Arkadia avaa 38 hengen terassin.

www.johnscotts.se/arkadia

Salomonkatu 1, 00100 Helsinki

Kuvat: Tiina Örn

Lue myös