Siirry pääsisältöön

Going Greek – kreikkalaista katuruokaa asenteella

Alex kävi tsekkaamassa millaista lounasta tarjoaa joulukuun alussa Kallion Läntisellä Brahenkadulla avattu ravintola Going Greek.

Ravintolan perustajat Antti Ukkonen ja Tommi Ripatti voittivat Grillikuume-kilpailun, jonka jälkeen he perustivat Catering-yrityksen ja nyt Going Greekin.

Listalta löytyy gyroksia, bowleja ja lisäkkeitä, joilla on sama hinta lounasaikaan ja iltaisin. Erityisruokavaliot on huomioitu huolella, joten listalta löytyy niin gluteenitonta kuin vegaanistakin vaihtoehtoa. Salista löytyy poikkeuksellisesti vesihana, josta voi lorottaa lasiin myös hiilihapollista vettä. Mielenkiintoista on myös se, että veden joukkoon saa halutessa tuoretta minttua, rosmariinia tai vaikka appelsiinilohkon. Astetta väkevämmän ystävä voi toki valita lasiin vaikkapa kreikkalaista Mythosta tai Metaxaa.

Pöytämausteina ei löydy tavanomaisia tabascoja tai etikoita vaan harissa- tai rosmariiniöljyä ja sitruunanmehua – luovaa sekin. Ukkosen ja Ripatin tavoitteena onkin valmistaa astetta terveellisempää ja maistuvaa katuruokaa. Asiakaspaikkoja Going Greekissä on 18, joista istuinpaikkoja 12.

Toptaste-arvio

Lammas gyros oli todella hyvää ja plussaa siitä, ettei sitä oltu upotettu tolkuttomaan määrään majoneesia. Kurpitsa Ranet olivat uunissa paahdettua kurpitsaa vegaanisessa harissa majoneesissa. Annoksessa oli varsin runsaasti makua, eikä kurpitsaa oltu uppopaistettu kuten valitettavan usein tehdään. Jälkiruokaa ei listalta vielä löytynyt, mutta Kaffan espresso vei makean nälän. 

Going Greek tarjoaa tuoretta, käsityönä valmistettua ruokaa kohtuulliseen hintaan. Ravintolassa soi lounaalla Deep Purple, mikä kertoo paikan luonteesta.

Going Greek, Läntinen Brahenkatu 12, 00530 Helsinki.

Kuvat: Alexander Trivedi

Lue myös