Siirry pääsisältöön

Suomen täydellisintä pizzapohjaa on hiottu äärimmilleen vuodesta 1996

Pizzan ystävät kuuluvat kahteen koulukuntaan, paksureunaisen napolilaisen- ja ohutpohjaisen roomalaisen pizzan kannattajiin. Classic Pizza -ravintolan tuotteet kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan. Pohja on täysin lisäaineeton ja vegaaninen. 

– Pizzapohja on kuin maailma. Sen päälle on hyvä rakentaa mitä vaan, sanoittaa Classic Pizzan ketjujohtaja Tommi Aaltonen yrityksen filosofiaa.

– Pizzamme on tehty parhaista raaka-aineista. Pienikin muutos reseptissä voi olla jollekin asiakkaallemme maailman isoin asia. Siksi tuotekehitys vaatii varovaisuutta. Saamme useita kirjallisia palautteita päivittäin ja tämä mahdollistaa pizzapohjan kehittämisen edelleen. 

“ Tasalaatuisuus sen salaisuus” 


– Asiakkaillemme on tärkeää, että pizzamme maistuvat samalta kaikissa 17:ssä ravintolassamme, Hangosta Leville. Brändimme ja pizzapohjamme suosion salaisuus on tasalaatuisuus, laadukkaat raaka-aineet, hyvät maut, pitkäjänteinen kehitystyö sekä upea henkilökuntamme. 

– Suosituin Pizzamme on hieman tulinen Hangover, joka on ollut valikoimassamme ravintolamme perustamisesta lähtien. Myymme pääasiassa suolaisia kuumia pizzoja, joiden lisäksi listaltamme löytyy harvinaisempiakin herkkuja, kuten Nutella-pizzaa.

Brändi ja pizzapohja ovat saaneet lukuisia palkintoja, kansainvälisestikin Classic Pizza on palkittu lukuisissa eri kilpailuissa. Viimeisin kunnianosoitus pokattiin Tanskasta, Kööpenhaminan paras pizza 2020! Suomen paras Pizza -palkinnon on myöntänyt Glorian Ruoka&Viini. Amerikkalaisessa Stevie Awards -kilpailussa Classic Pizza Restaurant on voittanut kultaa Company of the Year -Consumer Services -sarjassa. 

Ravintola perustettiin Hangossa vuonna 1996 ja sieltä brändi on levinnyt Lappiin saakka. Classic Pizza -ravintoloissa asiakas arvostaa herkullista makua, hyvää asiakaspalvelua ja sitä, että tietää aina mitä saa. 

Teksti: Pinja Palmunen | Kuva: Erika Kaipainen

www.classicpizza.fi

Lue myös