Siirry pääsisältöön

Bistro O Mat elää Suomen luonnon rytmissä

VARAA PÖYTÄ: Kirkkonummi | Tapiola

Bistro O Mat sai alkunsa Kirkkonummella vuonna 2010, kun nuori ravintola-alalla työskentelevä pariskunta muutti kehyskuntaan ja havaitsi ettei ravintolatarjontaa juuri ollut Helsingin ulkopuolella. Päivi ja Marko Palovaara perustivat ravintolan sitä sen syvällisemmin pohtimatta.  

– Olimme nuoria ja hulluja, kun niin ennakkoluulottomasti perustimme ravintolan. Enää emme ehkä uskaltaisi toimia yhtä huolettomasti, kertoo toinen ravintoloitsija Päivi Palovaara hieman huvittuneena. 

– Meidät otettiin yllättävänkin hyvin vastaan. Mieheni Marko Palovaara oli voittanut aiemmin Vuoden Kokki -palkinnon ja työskennellyt Michelin-ravintola  G.W. Sundmansissa, joten media kiinnostui uudesta ravintolaprojektista. Sitä kautta asiakkaatkin löysivät meidät.

kalaruoka

Myöhemmin ravintolan tarina sai jatkoa, kun kauppakeskus Ainoa ehdotti pariskunnalle uuden toimipisteen avaamista Espooseen. Alueen asiakaskunta oli sopivaa, joten ehdotukseen tartuttiin. Nyt Bistro O Mat palvelee myös Espoon puolella. 

Bistro O Mat noudattaa ranskalaista ruuanlaittolaittoperinnettä skandinaavisella korostuksella. Ranskalainen keittiö kulminoituu laadukkaisiin tuotteisiin ja tuoreisiin raaka-aineisiin paikallisia vaihtoehtoja suosien. Bistro O Mat tilaa elintarvikkeet niin läheltä kuin mahdollista. Liha on kotimaista, kala Skandinaviasta ja kasvikset niin läheltä, kuin vain kulloinkin kypsyvät. 

– Asiakkaamme arvostavat selkeitä makuja ja seesteistä ympäristöä. Kalaruuat ovat erityisen  suosittuja sekä ympäri vuoden listallamme oleva klassikkotuote jättikatkarapu-vuohenjuustosalaatti. Onneksi ravintolarajoitukset poistuivat, kevät tulee ja ravintolamme täyttyvät valosta ja iloisista ihmisistä. 

Teksti: Pinja Palmunen

www.bistromat.fi

VARAA PÖYTÄ: Kirkkonummi | Tapiola

Lue myös