Siirry pääsisältöön

Bistro o Mat ja brunssin paluu

VARAA PÖYTÄ: Kirkkonummi | Tapiola

– Sunnuntaibrunssi oli ennen korona-aikaa todella suosittu tuote meillä Bistro o Matissa ja olemme iloisia, kun voimme ottaa sen rakaisin palveluvalikoimaamme. Brunssi palaa sekä Tapiolan että Kirkkonummen toimipisteeseemme syys-lokakuun taitteessa, toteaa ravintoloitsija Päivi Palovaara.

Brunssi koostuu runsaasta alkuruokapöydästä, kolmesta eri lämminruokavaihtoehdosta pöytiin tarjoiltuina sekä maistuvasta jälkiruokatarjonnasta kahveineen. Ennen pandemiaa se veti asiakkaita kauempaakin.

– Moni ravintola pitää sunnuntaisin ovensa kiinni, vaikka juuri tuolloin perheillä ja ystäväporukoilla olisi aikaa istua rauhassa hyvän ruoan parissa. Brunssi on vastaus tähän ongelmaan, toteaa Palovaara.

Bistro O Matin ravintoloitsijapariskunta Päivi ja Marko Palovaara.

Kaikki lähtee hyvistä raaka-aineista

Bistro o Matin 13 vuotta kestänyt suosio pohjautuu pitkälti hyvistä raaka-aineista valmistettuihin yksinkertaisiin ateriakokonaisuuksiin. Raaka-aineissa korostuu kotimaisuus, lähiruoka-ajattelu sekä vuodenaikojen kierto: ainekset hankitaan mielellään Länsi-Uudenmaan tuottajilta sen mukaan, mitä milloinkin on tarjolla.

– Esimerkiksi nyt syksyllä käytämme tietysti paljon sieniä, ja lihapuolella lisäämme riistan ja poron tarjontaa joulua kohti mentäessä, kertoo Palovaara. Sekä lounas- että á la carte -listoilta löytyy kotimaista lihaa, kalaa ja kasvista skandinaaviseen tyyliin valmistettuna, aina maku edellä.

Iloa syksyyn tunnelmallisilla makuelämyksillä

Brunssin paluu tuo lisää vaihtoehtoja perheiden viikonloppu-
suunnitelmiin. Joulusesongin lähestyessä myös yritykset ja muut yhteisöt heräävät varaamaan henkilöstölle tai asiakkaille tunnelmallisia juhlahetkiä hyvän ruoan parissa. Bistro o Mat on valmiina näihin haasteisiin niin Tapiolan Ainoassa kuin Kirkkonummella, ja toivottaa sekä uudet että vanhat asiakkaansa tervetulleiksi.

Teksti: Kaisa Mäntyranta

www.bistromat.fi/kirkkonummi

www.bistromat.fi/tapiola

VARAA PÖYTÄ: Kirkkonummi | Tapiola

Lue myös