Siirry pääsisältöön

Aino starttaa kesän uudella menulla

Helsingin Esplanadin klassikkoravintola Aino käynnistää kesäkauden raikkaalla menulla. Terassejakin löytyy auringon puolelta ja sisäpihalta.

Keittiömestari Jiri Rönkä on juuri maistellut Ainon uuden kesämenun viiniasiantuntija Essi Avellanin valitsemien viinien kera. – Omia suosikkejani ovat alkuruokana tarjottava poro tartar alkuruoka laadukkaasta poron ulkofileestä. Annoksessa on myös puolukkasinappia ja viiriäisen muna. Pääruokana paistettu siika mesijuurikastikkeella, joka valmistetaan piimästä ja metsästä poimitusta kallioimarteen juuresta sekä yrteistä. Ja jälkiruokasuosikkini on kuningatarmaitosuklaa leivos, joka tarjoillaan yhdessä vadelmasorbetin, marjojen ja valkosuklaan kera.

Rönkä nostaa esiin myös miehekkääseen makuun sopivan ruispaahdetun poronfileen, poromakkaran ja puikulaperunapyreen tumman olutkastikkeen kera. – Tuttuun tapaan Bryggerin panimomestarit kehittävät meille taas kesäoluen, jonka saamme valikoimiin parahiksi terassikauden alkuun.

Kaksi täysin erilaista terassia

Mitä olisi kesä ilman terassielämää? Ainossa kesäpäivästä pääsee nauttimaan joko Esplanadin puoleisella Aurinkoterassilla taikka keidasmaisella sisäterassilla. – Molemmat ovat avoinna aina sään salliessa.

Ravintola Aino

Pohjoisesplanadi 21, 00100 Helsinki

www.ravintolaaino.fi

Lue myös