d-md-none
Siirry pääsisältöön

Tyttöjen hemmotteluloma Tallinnassa osa 2: Fotografiska Tallinn

Mikä ihmeen Fotografiska?

Fotografiskan konsepti on nimestäkin päätellen ruotsalainen, ja ensimmäinen Fotografiska avattiin Tukholmaan. Konseptin ideana on avata vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä valokuvien kautta, sekä upealla ruoalla, viihteellä ja ympäristöllä tehdä houkutteleva kokonaisuus ihan kaikille. Kyseessä on alati vaihtuva valokuvanäyttely, jonka ohella baarissa järjestetään tapahtumia ja ravintolassa tarjotaan herkullista ruokaa. Tällä hetkellä Fotografiskan konsepti löytyy Tukholman lisäksi Tallinnasta sekä New Yorkista. Kohtapuolin avataan myös Fotografiska London.

Fotografiska sijaitsee vanhassa tiilitalossa
Fotografiska sijaitsee Telliskiven teollisuusalueella

After work: musaa ja samppanjaa

Aloitimme tämän Fotografiskan kierroksen after workeilla. Baari on vanhan teollisuusrakennuksen alimmassa kerroksessa ja jo sisään tullessa pidin paikasta. Se muistutti minua Helsingin Vallista, mutta en kuitenkaan pysty nimeämään ainuttakaan paikkaa sieltä, jossa tällainen upea, laadukas baari kohtaa vanhan teollisuusrakennuksen. Paikka tuntui aivan joltain uudelta, freesiltä, erilaiselta!

Fotografiska Tallinnan ravintola

Seuraavaksi siirryimme ylimpään kerrokseen, josta löytyi Fotografiskan ravintola. Jos tänne haluaa tulla, on tehtävä pöytävaraus hyvissä ajoin, sillä paikka on erittäin suosittu ja todella kovassa huudossa juuri nyt. Yksi Tallinnan kontakteistamme tiesi kertoa, että tämä on tällä hetkellä juuri se paikka, jonne tuodaan ihmisiä joihin halutaan tehdä vaikutus. Ja ymmärrän kyllä, sillä paikka oli todella loppuun asti mietitty ja henkilökunta äärimmäisen vieraanvaraista. Heti kun astui hissin ovista ulos, tiesi tulleensa johonkin uuteen ja omalaatuiseen. Ravintolan pohjaratkaisu oli tavanomaisesta poikkeava: oli loungetilaa, baaria, viinihuonetta, istumapaikkoja ja keittiön misaus-aluetta sulassa sovussa keskenään. Tuntui, kuin olisi astunut sisään ihan eri aikaan ja paikkaan.

Fotografiskan konsepti

Mainitsin aikaisemmin, että Fotografiskan konseptiin kuuluu käsitellä ajankohtaisia, tärkeitä, yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tämä ei koske ainoastaan valokuvia, joita näyttelyssä on esillä. Myös ravintolan toiminnassa halutaan jatkaa keskustelua. Tämän vuoksi ravintola toimii vahvasti kestävyyden periaatteilla, ja tämä näkyy muun muuassa heidän tavassaan hyödyntää jokaisesta aineksesta jokaisen osan. Heillä on nollahävikki -periaate ja ympäristöystävällisyys leimaa kaikkea heidän toimintaansa. Heidän keittiömestarinsa Peeter Pihel kuvailee ravintolan filosofiaa seuraavasti:

We’re not a fine-dining restaurant, we focus on making delicious and honest food by applying the ‘from leaf to root, from nose to tail’ principle. We use all our fresh local produce to the maximum, whether preparing a dish in the kitchen or mixing a cocktail behind the bar.

– Peeter Pihel, culinary leader of Fotografiska Tallinn

Hinta ei ole halvimmasta päästä, joten tänne ei kannata suunnata tiukalla budjetilla. Fotografiskan voi valita esimerkiksi hemmottelulomaksi tai kohteeksi Sinä Tiettynä Erityisenä Iltana. Suosittelen ottamaan 360° menun sekä siihen mietityn viinipaketin, jolloin saa hyvän läpileikkauksen sekä keittiön että viinibaarin antimista. Hinta menulle on 38€ ja viinipaketti on 30€. Heillä on myös upea lista samppanjaa, jos haluaa alkuun herkutella laatukuplilla.

Valokuvanäyttelyä yömyöhään

Vaikka valokuvanäyttelyt ei sen koommin olisi ennen kiinnostanut, niin suosittelen kuitenkin suuntaamista tänne. Näyttelystä pääsi nauttimaan kahdessa eri kerroksessa, jossa alemmassa käsiteltiin hyvin rankkoja aiheita pitkälti ihmisten kärsimysten kautta. Aiheina olivat mm. 9/11, sotasairaala ja leikkaushuoneita ja eri sotia viime vuosikymmeniltä. Huh, vatsaani puristi pelkästään tämän kirjoittaminen, sillä näyttely todella teki vaikutuksen. Aihe oli myös niin raaka, ettemme ottaneet kumpikaan sieltä ainuttakaan kuvaa. Yritin jossain vaiheessa ottaa, mutta se tuntui niin loukkaavalta sodan uhreja kohtaan, että laitoin puhelimen takaisin taskuun. Seuraavaksi suuntasimme kolmanteen kerrokseen, jossa oli kaksi eri näyttelyä. Toinen niistä jatkoi suhteellisen rankoilla aiheilla. Olimme siellä juuri avajaisiltana, joten pääsimme ensimmäisten joukossa katsomaan näyttelyä. Kyseessä oli Sebastiao Salgadon ”Gold” -näyttely, joka jatkuu toukokuun alkuun saakka. Kuvissa pääsi seuraamaan minkälaista elämää kullankaivajat elivät Brasilian Serra Pelagan kaivoksessa vuonna 1986. Tai ehkä kuvaavammin voisi sanoa: minkälaista helvettiä he elivät. Kahdesta ensimmäisestä näyttelystä tuli fyysisesti paha olo. Onneksi viimeinen näyttely kruunasi illan. Kyseessä oli Vincent Petersin ”The light between us” näyttely. Tämä oli juuri mitä tarvitsimme tässä hetkessä. Samaa raakaa totuutta ja herkkyyttä, mutta ihmissielua kuvaten. Vincent Petersin tapa kuvata on riisua kaikki mahdolliset häiriötekijät kuvasta ja nostaa esille kuvattavan henkeä ja läsnäoloa valolla leikitellen. Tässä hän mielestäni onnistui todella hyvin.

It’s not the substance of a picture that matters, it’s the idea you take away from it”

– Vincent Peters

Valokuvanäyttelyn voi käydä katsastamassa iltamyöhään, sillä viikonloppuisin se on auki jopa klo 01 saakka!

Telliskivestä eteenpäin

Fotografiska sijaitsee sopivasti keskellä Telliskiveä, joten kun olet ruokkinut sielusi taiteella ja vatsasi upealla ruoalla, voitkin suunnata sykkivään yöelämään metsästämään sitä täydellistä cocktailia. Toptaste suunnittelee myös baarikierrosta Tallinnaan, joten tulevaisuudessa tulet saamaan myös parhaimmista baareista vinkkejä – seuraathan siis meitä Facebookissa ja muista tilata uutiskirje liittymällä maksuttomaan Toptaste -klubiin sivuillamme, niin saat kaikki vinkit ensimmäisten joukossa! Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin – upeaa Tallinnan lomaa toivottaen Titti.

Tallinnan hammotteluloma -juttusarjan kirjoittaja Titti Myhrberg

Kuvat: Elina Engberg

Lue myös