d-md-none
Siirry pääsisältöön

Thaimaan parhaat hotellit: Phuket Intercontinental

Olin lukenut ennen saapumistamme, että hotellin ympäristö on henkeäsalpaavan kaunis. Ja niin se kyllä olikin. Hotellin alue oli huolellisesti hoidettu jokaista yksityiskohtaa myöden, ja joka kulman takana odotti taas uusi yllätys.

Hotellin alue on valtava, ja koostuu merenrannan sekä vuoristonpuoleisista huoneista, joita yhdisti maanalainen tunneli. Me asuimme vehreämmällä alueella, eli ikkunat olivat vuoristoon päin.

Koko alueen keskeltä meni upea kävelytie, joka johti hotellivastaanoton mukaan taivaisiin, eli valkoiseen päärakennukseen, joka sattui myös olemaan spa-rakennus. Kävelytien molemmin puolin löytyi korkeat rakennukset, täynnä eri huoneluokan huonetta.

Molempien rakennusten pohjakerroksesta löytyi swim out-huoneet, eli huoneet, joiden terassilta pääsi suoraan altaaseen. Keskellä aluetta löytyi myös matalat rakennukset, joista löytyi luksustason huoneita omine altaineen ja terasseineen. Uima-altaita hotellista löytyy peräti viisi kappaletta!

Me asuimme superior-huoneessa, joka sijaitsi korkeissa rakennuksissa, eli oli niin sanotusti perustason huone. Kun kiertelin aluetta, ihastelin heidän pohjatason pool villoja, jotka olivat siis ylemmän tason huoneita, joista pääsi suoraan altaaseen pulahtamaan ja lisäksi pieni alue oman terassin ulkopuolelta oli suojattu, tehden siitä hieman yksityisemmän uima-altaan.

Lisäksi ylemmän tason huoneet kuuluvat Club Intercontinental-luokkaan, johon sisältyy omat concierge-palvelut, ilmaiset cocktail-vastaanotot sekä oma, yksityinen allas.

Vuoristopuolen maisemat ylhäältä infinity-altaalta katsottuna
Keskialue illalla valaistuna
Yksi vuoristopuolen pohjatason altaista
Yksi vuoristopuolen altaista

Vuoristopuoleisella kattoterassilla oli myös infinity-pool

Tunnelin kautta pääsee vaivatta merenrantapuoleiselle alueelle, jossa sijaitsee kaksi allasta, kaksi ravintolaa sekä upea rantakaistale.

Merenpuoleinen allas, jonka vieressä beach bar ja Jaras-ravintola
Merenrantapuoleinen Club-allas (ainoastaan Club-tason asiakkaille)

Hotellin ranta-alue

Phuketissa käsittääkseni kaikki rannat ovat julkisia, joten tässä ei voi suoranaisesti puhua omasta rantaviivasta, mutta eipä hotellin edustalla näyttänyt olevan paljon muita kuin asukkaita. Aurinkotuoleja löytyi tarpeeksi ja ne olivat todella mukavia ja kuuluivat luonnollisesti huoneen hintaan. Aurinkotuoleihin ei paistanut aurinko suoraan, joten monet valitsivat rentoutua rannan puolella omilla pyyhkeillään, jotka henkilökunta avuliaasti kävi asettelemassa

Uima-altaan lisäksi palveluihin kuului oma rantabaari Pine, josta sai todella hyvän lounaan ja kylmää viiniä. Auringonlaskua pystyi myös nauttimaan varpaat hiekassa, ja illan pimetessä hotelli tarjoili upeaa tulishowta.

Rantaravintolassa pystyi nauttimaan lounaan tai illallisen varpaat hiekassa
Rantaravintola The Pine
The Pinen keittiöstä sai tilattua thaimaalaisia perinneherkkuja kuten kuvassa näkyvä Tom Yam-keitto
Merenrantapuolen allas-alue by night, takana näkyy Michelin-oppaassa oleva Jaras-ravintola

Hotellihuoneemme

Kuten mainitsin aiemmin, niin majoituimme classic-huoneessa, joka on perustason huone – mutta viiden tähden standardilla. Huone oli tilava ja viihtyisä, ja sängyssä nukkui mitä parhaimmat unet.

Toiselta puolelta huonetta oli iso meikkauspeili sekä runsaasti pöytätilaa, kylpyamme sekä suihku ja wc. Huoneen keskellä oli väliseinä, jonka sai kokonaan kiinni halutessaan.

Parvekkeelta oli näkymät vehreään vuoristoon, ja siinä olikin mukava illan pimetessä nauttia kylmää olutta ja ihastella puutarhanäkymiä yövalaistuksella.

Ihana tervetuliaisyllätys odotti meitä huoneessa, nimittäin thaimaalainen perinteinen jasmiinitee sekä maustetut pähkinät.

Tuon hotellin sängyn haluaisin kotiin!

Hotellin ravintolat

Hotellista löytyy kolme eri ravintolaa, joista testasimme kaksi. Toinen ravintoloista oli Michelin-oppaasta löytyvä Jaras Restaurant. Jarasista löytyy ihan oma blogipostaus täältä.

Viiden tähden aamiainen

Aamiainen oli täällä aivan täydellinen, ja jokaiselle kansalaisuudelle löytyi varmastikin jotain. Löytyi luonnollisesti ”Egg station”, eli oma aamiaiskokki valmistamassa kananmuna toiveittesi mukaan: Eggs benedictia, munakasta tai vaikkapa munakokkelia pekonilla.

Löytyi myös hedelmäosasto, jogurttiosasto ja pähkinäosasto. valikoima oli valtava! Lisäksi löytyi myös meille skandeille vieras keitto-asema, eli paikka josta sait tilattua itsellesi vaikkapa pho-keiton. Meille vierasta, mutta aasialaiselle täysin normaali aamiaisvalinta!

Myös huonepalvelu saa viisi tähteä. Tilauksen pystyi tekemään suoraan ja kätevästi puhelimeen ladattavan sovelluksen kautta.

Kylpylä Hänelle, joka haluaa olla päivän prinsessa

Kylpylä sijaitsi hotellin valkoisessa palatsissa tai ”taivaassa” kuten vastaanottovirkailija paikkaa kutsui.

Hotellin oma spa on Kamalan rannan hierontapaikkoihin verrattuna erittäin kallis – mutta täydellinen vaihtoehto esimerkiksi matkaajalle, jolla on takana pitkä lento ja haluaa vaan päästä rentoutumaan pikaisesti.

Kylpyläkokemus oli upea alusta loppuun. Hoito aloitettiin äänimaljatervehdyksellä ennen kuin astuttiin sisään hoitolaan. Hoitolan puolella oli jokaista yksityiskohtaa mietitty todella tarkoin ja tila sekä tunnelma oli seesteinen.

Hoitolan äänimaljatervehys

Ihanista ihanin Kamala beach

Ensimmäinen kerta Kamalan rannalla, mutta ei taatustikaan viimeinen! Ranta oli ihanan rauhallinen, kaupustelijoita löytyi jonkun verran mutta uskoivat kerrasta kun sanoi ei kiitos. Rantaravintoloita löytyi paljon, ja päivisin paljon rantahökkeleitä, josta sai tilattua sitä pina coladaa.

Hotelli sijaitsi Kamalan toisella laidalla, eli sai mukavan iltakävelyn kun lähti tallustelemaan poispäin. Vieressä sijaitsi myös Cafe Del Mar, jonne pystyi menemään jatkamaan iltaa niinä päivinä kun virtaa riitti vielä illallisen jälkeenkin.

Kamalan ranta
Kamalan ranta

Pääsimme lopultakin näkemään auringonlaskun, joka oli upea! Ja tietysti hetkeä siivitti hyvät drinkit, leppoisa tunnelma ja miellyttävä lämpö iholla.

Kaikista Phuketin rannoista, Kamala nousi kyllä lempirantoihin.

Tässä oli vuoden 2022 seikkailut, ensi vuonna vuorossa taas uudet tuulet!

Kiitos kun luit!

Titti

Lue myös