d-md-none
Siirry pääsisältöön

Puola täyttää ruokamatkailijan toiveet

Puolassa on monta maailmaa; maa huokuu historiaa, tarjoaa luontoelämyksiä ja monenlaista aktiviteettia. Laaja kirjo kokemuksia on luvassa myös silloin, kun Puolaan suuntaa nauttimaan ruoasta ja juomasta. 

Makumatkakohteiksi sopivien puolalaisten kaupunkien lista on pitkä ja jokaisella alueella on omat perinneruokansa. Kulinaarisia nautintoja etsivä voi valita matkakohteiksi vaikkapa Varsovan, Vähä-Puolan ja Pommerin alueen. Oman pirteän mausteensa matkaan tuo Iso-Puolan läänin pääkaupunki Poznań. 

Puolan monet makumatkakohteet

Puolan pääkaupunki Varsova on viime vuosien aikana saanut vahvaa jalansijaa makumatkakohteena. Eikä ihme, sillä kaupungin ravintolakattaus on hämmästyttävän laaja ja tarjonnan moni-ilmeisyys ilahduttaa. 

Varsovassa on kokonaisvaltaisia elämyksiä tarjoavia fine dining -ravintoloita, kahdella varsovalaisella ravintolalla on Michelin-tähti. Ylellisten ravintoloiden lisäksi matkailijaa odottavat ravintolat ja bistrot, joissa asiakas hurmataan perinteisillä keitoilla, nyyteillä ja piirakoilla.  

Hapanjauhokeitto eli żurek.

Varsovassa pääsee tutustumaan paikallisen ruokakulttuurin lisäksi muun muassa niin Ukrainan, Georgian kuin Lähi-Idän makumaailmaan.

Kasvisruokailija ja vegaani saa Puolassa yllättyä iloisesti.  Suosittu Happy Cow Vegan Guide sijoitti Varsovan peräti kymmenen vegaaniystävällisimmän kaupungin listalle. Maisteltavana on vaikkapa japanilaistenkin ihailemaa vegaanista sushia. 

Hyvä kohde makumatkalle on Puolan eteläosassa sijaitseva Vähä-Puolan lääni, joka on kansainvälisestikin tunnettu lampaanmaidosta valmistetusta oscypek-juustosta.  Maisteltavien makjen listalle kannattaa kirjata juustojen lisäksi hapanjauhokeitto eli żurek ja punajuurikeitto barszcz.  

Oscypek-juustoa.

Vähä-Puolan läänin pääkaupunki Krakovan ominta ruokakulttuuria ovat esimerkiksi erilaiset leivonnaiset, kuten pienet kullanruskeat pretselit ja 10-kiloinen prądnicki-leipä sekä suussasulavat kakut. 

Puola viinimaana

Ruokamatkalla nautitaan tietenkin myös juomista. Puolaa ei useinkaan mielletä viinimaaksi. Se on sääli, sillä Puolassa on kaikkiaan yli 330 viinitilaa, joten kohteita riittää vierailtavaksi. 

Runsaasti viinitarhoja on muun muassa Vähä-Puolassa, Lubuskien alueella, Ala-Sleesiassa ja Ala-Karpatian alueella.  

Puolan matkailua edistävät ovat pitäneet hyvää huolta siitä, että maassa on lukuisia valmiiksi mietittyjä reittejä viininystäville. Niistä löytyy tietoa matkailusivustoilta, esimerkkinä mainittakoon: https://visitmalopolska.pl/en/-/malopolski-szlak-winny-1356

Monipuolinen Poznań ja Gdansk

Jos makumatka suuntautuu Puolan länsiosaan Iso-Puolan pääkaupunki Poznańiin, kannattaa piipahtaa aiemmin pahamaineisena tunnetulla Jezycen alueella, josta on tullut trendikäs ruokakulttuurin keskus. 

Poznańissa on paljon ravintoloita ja kahviloita niin luomuruoan kuin kasvisruoan ystäville. Kaupunki on saanut mainintoja myös siitä, että sieltä löytyy gluteenittomia leivonnaisia sekä vegaanisia annoksia. 

Pommerin läänissä Puolan pohjoisosassa matka kannattaa suunnata satamakaupunki Gdanskiin, joka houkuttelee meren antimilla.

Makumuistoja voi kerätä maistelemalla vaikkapa voi-viinikastikkeessa tarjoiltua silakkaa tai kuhaa paistetun kaalin ja uuniperunoiden kera. 

Alueella järjestään myös paljon ruokaan keskittyviä tapahtumia. On ravintoloiden yötä, slow food -festivaalia, parsafestivaalia, karpalofestivaalia. 

Puolassa riittää ruokaravintoloita, mutta ei ole lainkaan hullumpi idea matkustaa Puolaan olutta maistelmaan. Maassa on runsaasti panimoita sekä omaleimaisia olutperinteitä. Esimerkiksi Gdansk on kuuluisa panimoperinteistään. 

Ja tietenkin Puolasta puhuttaessa tulee muistaa myös vodka. Moni kirkkaiden juomien ystävä suosittelisi maistamaan vaikkapa luumuvodkaa ja pihlajavodkaa.  

Maineeseen on kiirinyt myös Gdanskin likööri, joka on valmistettu 1500-luvun reseptillä. Sen nimi Goldwasser tulee sen sisältämistä pienistä aidon kullan hiutaleista.

www.puola.travel/fi

Lue myös