d-md-none
Siirry pääsisältöön

Pitkät asiakassuhteet kertovat lomaunelmien täyttymisestä

Parhaimmillaan virkistävä ja kauniita muistoja luova lomamatka alkaa jo suunnittelusta. Se edellyttää varmuutta siitä, että omannäköisen matkan suunnittelussa on mukana aimo annos kohdetuntemusta ja matkanjärjestämisen asiantuntemusta. Juuri sitä tarjoaa kymmenien vuosien kokemuksella Helin Matkat.

Asiakkaat arvostavat matkasuunnittelijoiden kohdetuntemusta

–  Henkilökohtaista asiantuntemusta ei voi korvata netin tiedoilla. Matkakohteen ranta ja hotelli voivat näyttää netin markkinointisivustoilla aivan erilaiselta kuin mitä ne ovat todellisuudessa. Meidän matkasuunnittelijamme ovat käyneet paikan päällä katsastamassa valtaosan kohteista, Helin Matkat Oy:n toimitusjohtaja Pia Hakala toteaa.

Kuva Helin Matkat -toimistolta.

Asiantuntemuksesta ja asiakkaiden unelmien täyttymisestä kertovat Helin Matkojen palautteet ja pitkät asiakassuhteet.

– Juuri vähän aikaa sitten asiakkaamme ajoi Lahdesta asti tuomaan kiitoskukat Jyväskylään matkasuunnittelijallemme, Hakala sanoo.

Kiitoskukat viestivät siitä, että matkoilla on kaikki mennyt nappiin.

Paljon kiittävää palautetta on saatu myös asiakkaiden pienimpienkin toiveiden huomioimisesta ja siitä, että matkan suunnittelussa panostetaan kautta linjan laatuun.

Odotukset täyttävä loma

Suosituimpia matkoja ovat Hakalan mukaan rantalomat Intian valtameren saarille, Euroopan kiertomatkat ja myös erilaiset kiertomatkat Amerikassa. Asiakkaat ovat ihastuneet niin ikään matkoihin, joissa koetaan Yhdysvaltojen eri osavaltioita ja niiden lisäksi vaikkapa Etelä-Amerikkaa.

Hakala tietää monen pariskunnan juhlistavan nykyään suhdettaan unelmalomalla. Häämatka on ehkä jäänyt joskus tekemättä tai sitten siitä huolimatta on jälleen kahdenkeskisen matkan aika. Yhdessä vietetyn ajan arvostamisesta kertovat myös sukupolvien yhteisten lomamatkojen suosio.

Safarimatkoilla näkee eksoottisia maisemia ja eläimiä.
Kuva: Lina Markkanen.

– Isovanhemmat haluavat näyttää lapsenlapsilleen maailmaa ja samalla tarjota lapsilleen lomaa hektisestä arjesta.

Hakala korostaa, että asiakkaita yhdistää toive odotukset täyttävästä lomasta.

– Me emme tyydy siihen. Me haluamme ylittää odotukset.

Hakala kertoo myös omasta kokemuksestaan.

– Tultuani töihin Helin Matkoihin, halusin itse testata palvelua. Paljon matkustaneena esitin matkasuunnittelijalle oman matkaideani. Hän totesi heti, että suunnitelma ei onnistu, tai onnistuu, mutta matkasta tulee stressaava. Hän teki minulle uuden suunnitelman ja matka oli huikea, Hakala kiittelee tiimiään. 

www.helinmatkat.fi

Teksti: Tiina Örn

Pääkuva: Hotelli Bisma Balilla.

Lue myös