d-md-none
Siirry pääsisältöön

Matkailun pitkät perinteet

Maailman ensimmäinen todellinen matkailuyritys – matkatoimisto – käynnisti toimintansa tiettävästi 1840-luvulla, Suomessa 1890-luvun lopussa. Sadassa viidessäkymmenessä vuodessa matkatoimiston rooli on luonteeltaan muuttunut loppujen lopuksi yllättävän vähän. Vuosien varrelle on toki mahtunut monenlaista kehitystä työskentelytapojen, lainsäädännön ja ennen kaikkea teknologian osalta. Esimerkiksi internetin aikakaudella matkojen markkinointi ja myynti ovat olleet ensimmäinen tuoteryhmä, joka siirtyi verkkoon. Ja yhä vahvemman kuluttajansuojan takaama monimutkainen lainsäädäntö on tehnyt useimmista alalla työskentelevistä jonkin sortin juristeja. Silti matkatoimistobisneksessä on edelleen kyse samoista asioista; ihmisten lomaunelmien, kaukokaipuun ja seikkailunnälän täyttämisestä tai tehokkaan ja mahdollisimman mutkattoman työmatkan mahdollistamisesta.

Matkustuksen ydin on pysynyt samana.

Digitalisaation nimeen vannotaan myös matkailualalla, mutta loppujen lopuksi kyse on edelleen ihmisten tuottamista matkoista ihmisille. Matkailun ekosysteemi pitää sisällään pitkän ketjun erilaisten matkailupalveluiden tuottajia, joiden työnä on huolehtia siitä, että matkakokonaisuuden jokainen osanen toimii sovitusti. Niin matkatoimistoissa kuin muissa matkailupalveluita tarjoavissa yrityksissä toiminnan keskiössä ovat ihminen ja huippuosaajien tuottama palvelu.

Heli Mäki-Fränti, Toimitusjohtaja
Suomen matkailualan liitto ry SMAL.

Vaikka monenlaiset maailman tuulet ja kriisit ovat koetelleet matkailualaa, toimii Suomessakin matkailuyrityksiä, joissa bisnestä pyörittää nyt kolmas tai jopa neljäs polvi. Nämä pioneerit ovat mukautuneet vuosien tuomiin muutoshaasteisiin, muokanneet yrityskulttuuriaan yhdessä asiakaskuntansa kanssa tai suorastaan luoneet nahkansa uudelleen. Samalla ne ovat ikoneja, jotka luovat uskoa alan tuoreille tulijoille siihen, että matkailu elää ja voi hyvin. Perinteikkäiden matkailuyritysten ohella matkailu vetää puoleensa uusia yrittäjiä. Esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjien vakuusrekisteriin tuli lähes 40 uutta yritystä vuoden 2022 aikana. Ei huonosti koronapandemian keskellä porskuttaneelle toimialalle.

Lue myös