d-md-none
Siirry pääsisältöön

Matkailu tarjoaa työtä monenlaisille osaajille

Suomen matkailualan liitto ry SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti antoi Toptaste-lehdelle alkusanat ja kertoi matkailualan erilaisista työmahdollisuuksista.

Parhaina aikoina matkailu on työllistänyt Suomessa yli 150 000 ihmistä. Euroopan tasolla noin joka kymmenes työssä käyvä toimii matkailun parissa. Monesta eri toimialasta muodostuva teollisuudenala tuotti vuonna 2019 noin 2,7 prosenttia maamme BKT:stä ja matkailukysyntä eli matkailusta Suomeen jäävä rahamäärä oli tuolloin peräti 16,3 miljardia euroa. Tuolloin matkailu oli samaa suuruusluokkaa kuin metsäteollisuus ja suurempi kuin elintarviketeollisuus. Taakse jäi moni muukin teollisuudenala.

Vaikka pandemian myötä näistä luvuissa nähtiin takapakkia, kyse ei ole siis mistään nappikaupasta. Matkailu muodostuu erilaisten sektoreiden, kuten matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien, kuljetusyhtiöiden, majoitusliikkeiden, ravintoloiden, kulttuuri-, urheilu- ja virkistyspalveluiden tarjonnasta. Matkailu työllistää väkeä myös erilaisten teknologiayritysten, median, oppilaitosten, valuutanvaihtoyritysten, kunnallisten, alueellisten ja valtiollisten matkailutoimistojen kautta. Monenlaisia töitä paiskitaan niin suurissa monikansallisissa yrityksissä kuin yhden tai kahden ihmisen paikallisissa mikroyrityksissä. Samassakin yrityksessä työnkuvat voivat vaihdella IT-asiantuntijanhommista kasvokkain tapahtuvaan asiakaspalvelutyöhön tai ulkomaalaisille kongressimatkustajille räätälöitäviin matkajärjestelyihin.

Matkailuteollisuus elää jatkuvassa muutoksen myllerryksessä. Vuosien varrella koetut erilaiset kriisiajat ovat kuitenkin osoittaneet matkailualan resilienssin. Alan sinnikkyyden taustalla ovat nimenomaan alan työntekijät. Toimiala on äärimmäisen mielenkiintoinen ja työ usein myös suorastaan hauskaa. Alalla työskenteleviltä vaaditaan kuitenkin valmiutta kestää jatkuvaa muutosta ja taitoa pitää erilaiset langat hyppysissään. Myönteinen ja utelias elämänasenne sekä rohkeus kohdata ihmisiä ja yllättäviä tilanteita ovat matkailun parissa työskentelevien ominaisuuksista tärkeimpiä.

Kriisivuosien jälkeen matkustus vetää taas, ja kotimaanhelmien ohella suomalaiset hakevat elämyksiä myös maailmalta. Kansainväliset matkustajat puolestaan haluavat tutkia maailman onnellisimman maan matkailutarjontaa. Jotta matkailualan öljytyt rattaat saadaan pysymään käynnissä, alan kymmenissä tuhansissa yrityksissä tarvitaan tekijöitä. Pandemian aikana muille aloille siirtyneitä ’paluumuuttajia’ on ilahduttavan paljon ja myös matkailualan oppilaitokset raportoivat matkailun kiinnostavan taas oppiaineena. Eli tervetuloa vaan, monenlaisia töitä riittää!     

Heli Mäki Fränti
Heli Mäki Fränti, Toimitusjohtaja Suomen matkailualan liitto ry SMAL

Lue myös