d-md-none
Siirry pääsisältöön

Kätevästi Ruotsiin tai Ahvenanmaalle merimaisemista nauttien

Lomalla on oikeus ottaa rennosti. Oivallinen vaihtoehto rauhallista ja levollista tunnelmaa kaipaaville on lähteä Finnlinesin kyytiin. Finnlinesin laivoilla meren kokee uudella raikkaalla tavalla. 

Finnlines reiteillä kaikki voivat nauttia yhteisestä ajasta, merimaisemista ja hyvästä ruoasta ilman turhaa hälinää. Matkustajien rauhaa kunnioitetaan muun muassa siten, että kuulutuksin ilmoitetaan vain oleellisimmat asiat kuten laivan saapuminen satamaan.

Finnlinesin laivat kulkevat Naantalista Långnäsin kautta Kapellskäriin. Långnäsistä matkaa voi halutessaan jatkaa Maarianhaminaan tai lumoaviin Ahvenmaan pieniin kyliin. Kapellskäristä voi lähteä kokemaan Tukholman lisäksi vaikkapa Ruotsin vähemmän tunnettuja kaupunkeja, Norjaa, Tanskaa tai muuta Eurooppaa. 

Perheystävälliset hinnat

Auton ja 2-4 matkustajan pakettilipun hintaan kuuluu aina myös buffetruokailu. Koko perhe voi käydä syömässä heti laivalle tultuaan ja sen lisäksi ennen laivan saapumista satamaan. Vatsat ovat silloin täynnä satamaan saavuttaessa ja matkaa voi jatkaa ilman huolta ruokapaikan löytymisestä. 

Finnlinesin matkustajaliikenteen johtaja Marco Palmu muistuttaa Finnlinesin aikataulujen olevan lomailija-ystävällisiä. Päivittäisiä lähtöjä on kaksi: aamulla ja illalla. Aamulähdöllekään ei tarvitse herätä kukonlaulun aikaan. Aamulaiva lähtee Naantalista arkisin kello 11.45 ja viikonloppuisin kello 10.45. 

Kapellskäriin saavutaan ruuhka-ajan jälkeen, joten matka jatkuu autolla sujuvasti. Tukholmassa ollaan tunnissa. 

– Finnlines itse asiassa tarjoaa nopeimman laivareitin Etelä-Suomesta Ruotsiin, Palmu toteaa.

Perheitä ilahduttaa varmasti tieto siitä, että kesäaikaan Finnlinesin laivoilla on lasten suut hymyyn saavaa ohjelmaa. Taikurin tai pellen esiintymistä muistellaan matkan jälkeenkin, ja ohjelmanumeroita odotetaan innolla jo ennen laivaan astumista. 

Jos katsotaan kesän yli syksyyn, Finnlinesilla on isoja mukavia uutisia. Naantali-Långnäs-Kapellskär-reitillä aloittavat liikennöintinsä uudet Finnlinesin Superstar-luokan rahti-matkustajalaivat. Uuden sukupolven alukset, Finnsirius ja Finncanopus tarjoavat entistäkin elämyksellisemmän merimatkan. 

Finnlines itse asiassa tarjoaa nopeimman laivareitin Etelä-Suomesta Ruotsiin.

– Meillä todella koet meren ja saaristotunnelman. Uusilla laivoilla on panoraamaikkunoita joka puolella, Palmu sanoo.

Merimaisemasta voi nauttia myös saunan löylyissä ja ylellisellä kylpyläosastolla. Kylpylässä on ulkoporeallas. Poreista nautiskellen voi ihailla tummaa taivasta tai tulevina kesinä yötöntä yötä saaristomaisemassa.

Finnlines spa.

Uusilla aluksilla on otettu hyvinvointi huomioon myös siten, että käytettävissä on joogasali ja kuntosali.

Taivas hurmaa myös 12 kannen lähes 400-neliöisellä lasikattoisella terassialueella. Terassi on avoinna läpi vuoden.

Uusien laivojen varusteluun kuuluu myös laadukkaat business- ja loungetilat, laajat myymälätilat sekä monia muita palveluita. 

Monipuolinen ravintolatarjonta

Matkasta voi nauttia kaikilla aisteillaan, sillä uudet alukset tarkoittavat entistä monipuolisempaa ravintolatarjontaa. Molemmilla uusilla laivoilla on seitsemän baaria ja ravintolaa. Myös ruoasta ja juomasta nautitaan panoraamanäköalojen ja saaristomaisemien äärellä. 

Superstar-luokan rahti-matkustaja-laivat tarjoavat ruokien ja juomien puolesta runsaasti vaihtoehtoja ja makuelämyksiä perinteisen laivabuffetin lisäksi. Fisherman’s Bistron, Barrel Bay Bar & Tapasin ja Micke’s Wine & Dine -ravintolan menujen suunnittelussa on ollut mukana huippuosaaja Henri Alén

Henri Alén.

– Ruokamaailma tulee olemaan huikea, Palmu kuvaa.

Raaka-aineiden valinnassa on kunnioitettu lähituottajia. Uusien menujen raaka-aineet ovat peräisin esimerkiksi saaristosta. Leipomotuotteet ovat Turun seudulta, Ahvenanmaalta tulee muun muassa karitsaa, saaristolaispöytä ja paikallisia limonadeja.

Uusien alusten ruokamaailmaan on suunniteltu lapsiperheille oma viihtyisä alue. Lasten kanssa matkustavat on otettu huomioon myös siinä, että 12. kannella on aktiviteettitila, jossa on muun muassa kiipeilyseinä. Alueen teemana on seikkailu avaruudessa.

Myös hytit varmistavat että laivamatkustamisen mukavuus viedään kokonaan uudelle tasolle. Superstar-luokan aluksilla on kuuden hengen perhehyttejä. Hyteissä on tilanjakaja, jonka toisella puolella on kaksi kerrossänkyä tai kaksi toisistaan erotettavaa parisänkyä ja toisella puolella parivuode. Hyttiin sopii majoittumaan mukavasti jopa kuusi aikuista.

Finnlinesin uusien alusten suunnittelussa on huomioitu myös lemmikit. Lemmikkihyttien välittömässä läheisyydessä olevan ulkoilutuspaikan lisäksi kannella 12 on koirapuisto. Aidattu alue, jossa koirat pääsevät leikkimään ja telmimään vapaina.

Bistrossa on oma erillinen koiraystävällinen alue. 

Syksyllä Finnlinesin asiakkaille on tarjolla bussikuljetus Turusta Naantaliin, Långnäsistä Maarianhaminaan ja Kapellskäristä Norrtäljeen.  

Bussikuljetuksilla varmistetaan, että myös ilman autoa matkustavat pääsevät mukaan vaivatta. 

Kokous tai seminaari uusilla laivoilla

Uusille laivoille on mahdollista lähteä myös kokousta tai vaikkapa seminaaria pitämään. Finnlinesin uusien alusten kokoustilat on suunniteltu tämän päivän kokoustarpeita ajatellen. Ne ovat varusteltu huipputekniikalla ja viihtyisät tilat mukautuvat moneen tarpeeseen. Tiloja on niin neljän hengen kohtaamisille kuin jopa 72 osallistujan kokouksille. Kokousmatkalla osallistujat voivat nauttia merellisistä maisemista ja tarjoiluista.

Uudet alukset tarkoittavat myös sitä, että auto-laiva-auto-matkoistaan tunnettu Finnlines laajentaa repertuaariaan ja tarjoaa jatkossa laadukkaan vaihtoehdon myös risteilymatkustajille. 

Valittavana on niin päiväristeilyjä kuin yön yli kestäviä merilomia. Risteilyillä voi nauttia saaristomaisemista, sauna-kylpyläosastosta ja pieteetillä valmistetusta ruoasta. Kotiin palaa varmasti virkistyneitä matkaajia.  

Hokkus pokkus!

Tänä kesänä lapsiperheitä viihdyttävät taikurit, pellet ja muusikot! 97 lähtöä lastenartisteilla, mukana menossa muun muuassa Taikuri Jari ja Maddaleena! 

Katso koko ohjelma: www.finnlines.fi

Lue myös