d-md-none
Siirry pääsisältöön

Dani Hännisen lohimedaljonki, Rooty perunahippu-risotto sekä antiboise-kastike

Korvaa risotossa riisi perunahipulla ja mausta makusi mukaan! Risoton valmistus ei ole koskaan ollut näin helppoa. 

2 annosta / 20 min

Lohimedaljonki & perunahippu-risotto:

  • 2 keskisuurta lohimedaljonkia
  • ½ pss Rooty -perunahippua
  • 3 dl kana- tai kasvislientä
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl voita
  • 2 dl ruokakermaa
  • Raastettua parmesaania

Kastike:

  • 1 rkl paistossa ruskistunutta voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • ½ dl vihreitä oliivirenkaita
  • ½ dl kapriksia
  • 1 tomaatti
  • ½ pnt lehtipersiljaa

1. Nosta pannu liedelle lämpiämään lohta varten. Mittaa kattilaan kana- tai kasvisliemi ja laita se myös liedelle. Kuumenna ja keitä hetki kasaan. Lisää perunahiput sekä kerma kattilaan ja keitä niitä pussin ohjeen mukaan. Lisää lopuksi voi ja parmesaaniraaste, sekoita. 

2. Laita pannulle voinokare ja odota, että se hieman ruskistuu. Lisää lohimedaljonki pannuun ja laita liesi pienemmälle. Paista lohi kunnolla toiselta puolelta ja käännä. Paista loppuun haluttuun kypsyyteen ja nosta lautaselle. 

3. Kaada paistinpannulta voi kulhoon. Kuutioi tomaatti ja hienonna lehtipersilja. Mittaa kastikkeen muut ainekset kulhoon ja sekoita. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. 

4. Nosta lautasen pohjalle risottoa, lohimedaljonki ja viimeistele kastikkeella. Koristele vielä yrteillä halutessasi. Nauti! 

Kotimaisen perunan hyödyntäminen ja käyttäminen on suomalaisille tuttua, mutta erilaisia variantteja sekä mahdollisuuksia on oltava. Tämä on todella hieno innovaatio, ja itselleni olen sen ottanut arkiruokailua helpottamaan. Ihan super –  ja vain perunasta!”  – Dani Hänninen

Lue myös