Raimond

Pärnu

/

Fine dining

/

Pohjoismaalainen

Nautinnot asuvat meillä!

Ravintola Raimond sai nimensä säveltäjä-muusikko Raimond Valgrelta. Raimond eli vuosia Pärnussa ja loi kylpyläkaupungissa monia sävelmiä, jotka valitettavasti eivät tulleet kovinkaan tunnetuiksi Valgren elinaikana.

Ravintola Raimond on 50-paikkainen fine dining –ravintola. Näkymä avautuu terasseineen yhdessä sisar- ravintola Akordin kanssa upealle Pärnun hiekkarannalle. Olemme luoneet romanttisen kohtaamispaikan, jossa aika pysähtyy ja tarina alkaa musiikista.

Meillä ei ole mukavaa ainoastaan kesäisin, vaan vuoden ympäri. Ravintolastamme voi ihailla syysmyrskyn nostattamia merenaaltoja, jään kimallusta pakkaspäivinä auringon paistaessa ja ensimmäisten muuttolintujen paluuta keväällä. Tämä kaikki on tarjolla miellyttävässä ympäristössä, pohjoismaisen ruuan parissa vaikkapa takkatulen loimusta nauttien. 

Ravintola Raimondin keittiö on pohjoismaisen nykyaikainen ja aito. Käytämme mahdollisimman paljon paikallisia, tuoreita raaka-aineita sekä paikallisia pieniä tuottajia. Hyvät raaka-aineet eivät takaa parasta lopputulosta – sen tekee henkilökunta. Yhteinen tahtotilamme, jatkuva kehitystyö ja ideoiden kunnianhimoinen toteuttaminen ovat nostaneet ravintola Raimondin Viron 50 parhaimman ravintolan joukkoon jo ensimmäisenä toimintavuotena.

Talon erikoinen: Loistava baarimestari Tõnu, joka luo jatkuvasti uusia mielenkiintoisia drinkkejä asiakkaidemme iloksi ja palvelee hyvällä sykkeellä. 

Aukioloajat

Su-To 12:00-23:00 (keittiö avoinna 22:00)
Pe-La 12.00-00.00 (keittiö avoinna 22:30) 

Osoite

Ranna Puistee 1, 
80010 Pärnu 

Ravintolan kuvagalleria

Liity Toptaste Klubiin!

Osoite

Ranna Puistee 1, 
80010 Pärnu