Naughty BRGR

Helsinki

/

Everybody dining

/

Premium-burgereita, laaja bissevalikoima

Tavoitteenamme on olla maailman paras burgerielämyksiä tarjoava burgeribaari

NAUGHTY BRGR -burgeribaari sai alkunsa Suomen ensimmäisen Top Chef voittajan, Akseli Herlevin, yli kymmenvuotisen taustatyön tuloksena.

Maineikkaan uransa aikana Akseli on hakenut oppia Suomen huippuravintoloiden lisäksi mm. Australiasta ja Espanjan baskimaalta Martin Berasateguin kolmen Michelin tähden ravintolasta. Intohimo matkustamista ja ruokaa kohtaan näkyy vahvasti Naughty BRGR:n menussa. Burgerimies Akselin sanoin: ”Olen jo pitkään etsinyt parasta burgeria ja tietotaitoa siihen mitä maailmanluokan burgerilta vaaditaan. Kaikki mitä olen urani aikana tehnyt kiteytyy tähän pisteeseen. Tavoitteenamme on olla maailman paras burgerielämyksiä tarjoava burgeribaari”.

Toimintamme perustuu parhaisiin ja tuoreisiin aineksiin, jatkuvaan reseptien kehittämiseen ja kaiken kruunaa aito ja palveleva henkilökunta! Meillä burgereita tekevät ammattikokit ja salin puolella asiakkaat palvellaan yksilöllisesti ja toiveet huomioonottaen. Olemme rohkeasti erilainen ja haluamme tarjota yllättäviäkin makuelämyksiä.

Ensimmäinen Naughty BRGR avasi ovensa Helsingin Lönnrotinkadulle marraskuussa 2015. Tampereen pikkusisko perustettiin syyskuussa 2016, Turku avasi ovensa heinäkuussa 2017 ja burgeriperheemme uusin jäsen Jyväskylä avattiin kesäkuussa 2018. Kesäaikaan tapahtumissa kiertää Naughty Truck, vieden burgereiden ilosanomaa sinne, missä kivijalkaravintolaa ei ole. 

Ma-La 11:00-22:00

Su 12:00-19:00

Lönnrotinkatu 13, 00100 Helsinki

Ravintolan kuvagalleria

Liity Toptaste Klubiin!

Lönnrotinkatu 13, 00100 Helsinki