Jura

Helsinki

/

Nice dining

/

Vege

Ruokahävikin minimoiminen on Juralle itsestäänselvyys

Vuosi sitten Helsingin Ullanlinnaan auenneen ravintola Juran henkilökunnalle on alusta asti ollut selvää, ettei ruokaa tilata varastoon mätänemään kilokaupalla. Kasvispainotteisia menuja tarjoava Jura käyttää raaka-aineensa jokaista murusta myöden, joten biojätteen määrä on ravintolassa lähes olematonta.

- Esimerkiksi palsternakankuoria emme heitä roskikseen vaan kuivaamme ne jauheeksi tai käytämme kasvisliemen valmistamiseen. Se on ekologista ja järkevää, Juran toinen omistaja Mari Haapsaari kertoo.

Vesivoimalla tuotetulla sähköllä ja biokaasulla pyörivästä keittiöstä loihditaan asiakkaiden lautasille kaikkea muuta kuin keinotekoisen makuisia annoksia senhetkisen tarjonnan ja satokauden mukaan. Pääruuat vaihtuvat lähes viikoittain ja koko menukin tiuhaan. Tästä syystä ravintolan nettisivuilta ei ruokalistaa löydy.

- Haluamme tarjota asiakkaillemme yllätyksellisen elämyksen ja yksilöllistä palvelua. Arvostamme vuorovaikutusta asiakkaidemme kanssa ja olemme iloisia jo löytyneistä kanta-asiakkaista.

Intiimissä, pelkistetysti sisustetussa ravintolassa ruuan kylkiäisenä tarjotaan viinihelmiä ympäri Eurooppaa, erityisesti hyväksi todetusta Ranskan Jurasta. Nimeään ravintola ei Ranskasta ole saanut, vaan se tulee keittiömestarin, toisen omistajan Jura Männistön nimestä.

Yrittäjäpariskunta toivoo, että ekologista ja monipuolista ruokaa tarjoavan arjen keitaan löytäisivät ruokaharrastajien lailla muutkin asiakkaat.

_____________________________________________________________________________________________________

Jura on pieni, 30 asiakaspaikkainen skandinaavis-ranskalainen ravintola, jossa selleriä ja nautaa pidetään yhtä varteenotettavina raaka-aineina. Jurassa olemme jatkuvasti positiivisesti yllättyneitä raaka-aineiden tarjoamista uusista mahdollisuuksista. Listamme nopea vaihtuvuus perustuu tarpeeseen kehittää omaa luovuuttamme ja tarjota samalla vieraille aina uusia kulinaristisia elämyksiä. 

Tarjoilemme ainoastaan neljän ruokalajin menua, hinta alkaen 46€. Menu on kasvispainotteinen.

LASISSA

Hyvä ruoka on hyvää, mutta hyvän juoman kanssa se on täydellistä. Täytämme viinikaappimme persoonallisilla helmillä, jotka on valikoitu niin suosikkialueeltamme Ranskan Jurasta kuin muualtakin Euroopasta. Ruokalistan tavoin myös juomalistamme on alati liikkeessä etsiessämme juuri meidän annostemme kanssa parhaiten sopivat viinit ja oluet.


Aukioloajat/Opening hours

ti - la 17.00 - 22.00

Neitsytpolku 10, 00140 Helsinki

Ravintolan kuvagalleria

Liity Toptaste Klubiin!

Neitsytpolku 10, 00140 Helsinki