Dining 26 by Arto Rastas

Tampere

/

Everybody dining

/

Välimerellinen

Välimerellinen helmi keskellä Tamperetta

Ajatus muhi keittiömestari Arto Rastaan takaraivossa muutaman vuoden ajan. Kun löytyi sopiva tila ja aika oli muutenkin kypsä, hän toteutti haaveen eteläisen Välimeren ruokaa tarjoilevasta ravintolasta. Dining 26 by Arto Rastas avasi entisen Boxing Bingon tiloihin tammikuun viimeisenä perjantaina.

Tiloissa toimi neljänkymmenen vuoden ajan bingo, joten ravintolaan tullaan aika ajoin vieläkin etsimään bingopöytiä

– Halusin tuoda jotain uutta Tampereen ravintolatarjontaan. Olen ollut jo pitkään ihastunut Marokon ja ylipäätään Pohjois-Afrikan ruokakulttuuriin. Tarjoilutyyli on moderni ja irti perinteisestä kaavasta. Annokset tuodaan pöytiin silloin, kun ne valmistuvat ja ovat parhaimmillaan.

Arto Rastaan tammikuussa 2016 avattu 50-paikkainen ravintola sukeltaa siis välimerellisiin makuihin. Ei kuitenkaan perinteisesti Välimeren maiksi miellettyjen Espanjan, Ranskan, Italian ja Kreikan keittiöihin, sillä ravintola seilaa kulhoannoksineen myös etelämmäksi aina Marokkoon ja Libanoniin saakka.

Ravintola seilaa kulhoannoksineen aina Marokkoon ja Libanoniin saakka.

Erillisiä alku- tai pääruokia ei ole, vaan oman annoskokonaisuutensa voi koostaa mieleisistään elementeistä, kylmistä ja lämpöisistä. Parhaimmillaan pöydässä on useita annoksia, mikä tuo sosiaalisen syömäilyn elementin liki. Juomatarjonta nojaa myös välimerellisiin makuihin. Tarjolla on viinejä perinteisistä viinimaista, mutta myös Kreikasta ja Libanonista

Aukioloajat

ti - pe 17-22 (keittiö)
la 16.30-22 (keittiö)

Osoite

Aleksanterinkatu 26,
33100 Tampere 

Ravintolan kuvagalleria

Liity Toptaste Klubiin!

Osoite

Aleksanterinkatu 26,
33100 Tampere