d-md-none
Siirry pääsisältöön

Ravintolan idea lähti lentoon omistaja Nina Utterin mukaan yrittäjyyden unelmasta, Ninan kova tahto ja usko onnistumiseen saivat pitkään kyteneen idean lentoon. Saaren ravintolatila oli ollut pitkään vuokrattavana, mutta kaipasi selkeästi jotain uutta seiniensä sisään. Ninan idea oli yksinkertainen: tarjota Kotkan parasta ruokaa ja hauskoja persoonia. Näistä lähtökohdista lähdettiin liikkeelle ja lopputuloksesta tuli erinomainen. Nimivalinta oli helppo, koska saari on tunnettu aina kotkalaisten keskuudessa vaakkuna. – Vaakussa on loistava henkilökunta, joka muodostaa historiallisessa saaressa toimivan ravintolan tykistön. Haluamme tarjota asiakkaillemme kiireettömän elämyksen Kotkan saaristossa, Nina kertoo. 

Vaakun keittiö muokkaantuu saatavuuden ja sesonkituotteiden mukaan. Paikallisuus, meri ja saaristo ovat keittiön sydän. Raaka-aineet käsitellään itse ja näin varmistetaan tasokas laatuketju alusta loppuun. Vaakun keittiötä johtavat Ari ja Jenna Lampiaho, joiden motto on “Aina parasta ” 

Talon erikoisuus

Koirat ovat myös osa Vaakun ravintolaperhettä ja lemmikit ovatkin lunastaneet paikan osana Vaakun sisustusta.

Aukioloajat

Löytyy täältä

Osoite

Varissaaressa Kotkan edustalla vain muutama minuutti Kotkan keskustasta. 

Vaakku

Varissaari, Kotka, Finland

Lue myös