Blogi

Miten syntyvät astetta maistuvammat runebergintortut?

Suomalainen perinneleivos, jota voi rakastaa tai vihata. Muutamalla niksillä niistä tulee kuitenkin paljon maukkaampia.

Runebergintortut ovat ehkä yksi Suomen perinteisimpiä leivonnaisia, joita ainakin omasta mielestäni pitäisi tarjota ympäri vuoden tai ainakin normaalia sesonkia pidempään. Esimerkiksi Ruotsissa löytää laskiaispullia leipomoiden vitriineistä uudestavuodesta pääsiäiseen.

Tällä kertaa perehdyn maistuvampiin runebergintorttuihin, joiden valmistuksessa on kolme makuun vaikuttavaa tekijää. Niksejä on monia ja varsinkin leivonnassa pienet asiat ratkaisevat.

  • Mantelijauho: paahteinen ja pähkinäinen maku tulee mantelijauhosta, eikä ilman mantelia voi saada oikein sitä rakennetta ja makua, mihin olen tottunut.
  • Voi: tämä on ehkäpä itsestäänselvyys, mutta joskus teolliset runebergintortut voivat olla margariiniin leivottuja. Se on kuitenkin aina mausta pois.
  • Rommi: kosteus ja vivahteikas maku syntyy rommilla kostuttamalla. Rommin voi myös korvata rommiesanssilla, jos torttuja on tarkoitus tarjota lapsille.

RUNEBERGINTORTTUSET

Tarvitset:

200g voita

2dl sokeria

2 kananmunaa

2dl vehnäjauhoja

2dl korppujauhoja

2dl mantelijauhoja

1tl leivinjauhetta

1 appelsiinin kuori raastettuna ja muutama lusikka mehua tai karvasmantelilikööriä

suolaa

Valmista näin:

Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon yksitellen munat hyvin vatkaten. Yhdistä loput ainekset ja lisää taikinaan. Nostele taikina sekaisin varovasti nostellen.

Voitele metalliset timbaalit ja kaada taikinaa noin puoleen väliin muotteja, ettei taikina pursua yli paiston aikana. Paista 180 asteessa noin 20-30min riippuen koosta. Sain tästä taikinasta 6 isoa torttua, mutta jos teet muffinsivuokiin pieniä leivoksia, niin ehkä tästä saisi parikymmentäkin. Viimeistele jäähtyneet tortut vadelma hillolla sekä rommi-sokeriliemellä. Näiden reseptit löydät Aitoa arkiruokaa blogista.

Liity Toptaste Klubiin!