Blogi

Joulushoppailua ja herkuttelua Tallinnassa

Kävimme viikonloppuna shoppailemassa Tallinnassa, tässä muutama ravintolavinkki sekä kuvia meidän upeasta Hotel Palacesta, jossa shoppailun lomassa rentouduttiin spa:ssa ja syötiin.

Vuosittainen joulushoppailu hoidetaan aina Tallinnassa hyvän ruoan ja rentouttavan spa-miniloman ohessa, ja tänä vuonna valitsimme paikaksi Hotel Palacen. Vuonna 1937 rakennettu Hotell Palace sijaitsee ihan Tallinnan ydinkeskustassa, Vapaudenaukion laidalla, ja olimme lukeneet että hotelli oli sijoittunut Tripadvisorin Traveler’s Choice Awards 2018 ranking-listan Top 10 Hotelseihin Virossa, joten halusimme selvittää minkälainen hotelli on. Sijainti oli mitä mahtavin, lyhyt kävelyetäisyys joka puolelle, ja hotelli oli ensinäkemältä ihanan siisti ja vastaanotto todella lämmin.

Shopping time!

Sitten lähdimmekin shoppailemaan, ja tästä en aio sen enempää kertoa. ettei joululahjayllätykset mene pilalle. Shoppailun jälkeen tuli kuitenkin nälkä, ja sää oli todella karmea niin emme halunneet kävellä metriäkään turhaan. Olimme shoppailun päätteeksi Rotermanni korttelissa ja olimme menossa syömisen jälkeen joulutorille vanhaan kaupunkiin, joten luonnollinen valinta aina varmalle, hyvälle ruoalle oli Manna La Roosa. Kyseinen ravintola tunnetaan matkailijoiden keskuudessa paikkana, josta saa Tallinnan parhaimmat drinkit ja jonka sisustus on vähintäänkin mielenkiintoinen! Näitä seiniä voi uppoutua ihastelemaan tunneiksi. Yläkerrasta löytyy toinen lemppariravintola nimeltään Tai Boh, joka kuuluu samalle omistajalle. Manna La Roosan ruokalista on kaikille sopiva, yläkerran Tai Boh vuorostaan on aasialaista fuusiokeittiötä parhaimmillaan. Otimme muutaman kuvan sisustuksesta, tällaista siellä on joka puolella, mielenkiintoista ykistyiskohtaa toisensa perään!


Koska olimme muutaman tunnin päästä menossa syömään taas uudestaan, niin päädyimme ottamaan muutaman helposti jaettavan annoksen ja teki mieli sekä friteerattua ruokaa että salaattia ja pientä naposteltavaa ja onneksi listalta löytyi kaikkiin mielihaluihin ruokaa!

Tämä ravintola on hieman kalliimmasta päästä paikalliseen hintatasoon nähden, ja nämä kolme annosta sekä pari pulloa Pellegrinoa ja pari lasia (todella hyvää) Rieslingiä maksoi yhteensä 61e.

Joulutorille mars!

Vatsat täynnä ja tyytyväisinä ravintolavalintaamme lähdimme kohti joulutoria. Tallinnan joulutori sijaitsee keskellä vanhaa kaupunkia, ja on tunnettu joulukuusestaan, joka ensimmäistä kertaa pystytettiin siihen samaiseen paikkaan vuonna 1441! Joulutori on todella tunnelmallinen, ja sieltä on aina pakko ostaa mukaan käsinkudotut villasukat sekä tietenkin maistella glögiä kierrellessä!

Kun olimme ostamassa glögiä niin myyjä hihkaisi: "katsokaa - joulupukki tulee!" Ja kun käännyimme katsomaan niin sieltähän herra saapui, hieman eri tavalla kuin koto-Suomessa - täällä hänellä oli jäätelöauton kaltainen pakettiauto alla ja katolla olevista kaiuttimista raikasi country musa...

Tässä vaiheessa olimme jo suhteellisen kylmissämme ja valmiita hieman rauhallisempaan touhuun. Päädyimme lähtemään takaisin hotellille ja pysymään siellä loppumatkan, olihan siellä relaxation & spa-alue ja kovasti kehuttu ravintola! Kävimme tekemässä varaukset hotellin ravintola Konradiin klo 21 ja suuntasimme alas rentoutumisalueelle.

Salia ja rentoutumista

Ensimmäisenä vuorossa oli sali, jossa iloksemme saimme todeta, että olimme täysin yksin. Sali oli hotellikuntosaliksi erittäin hyvin varusteltu uusimmilla kuntosalilaitteilla ja kaikilla perustreeneihin tarvittavilla varusteilla.

Otettiin tiukka treenisetti ja sitten olikin aika siirtyä rentoutumisalueen puolelle.




Vietimme pari tuntia rentoutumisalueella, saunottiin, höyrysaunottiin, uitiin, poreiltiin ja viimeisimpänä laitoimme vielä rentouttavat kasvonaamiot naamaan ja torkahdimme hetkeksi ihanille aurinkosängyille.

Illallinen hotellin ravintolassa

Seuraavaksi olikin sitten aika mennä syömään. Minä harvemmin käyn hotellien ravintoloissa, kun useimmiten haluan kokea kaupungin autenttista ympäristöä - mutta tällä kertaa oltiin sen verran poikki rankasta viikosta sekä pitkästä päivästä että päätimme kokeilla tätä paljon kehuttua Konrad ravintolaa.

Päädyimme ottamaan 3-ruokalajin ruokamenun sekä siihen tulevat suositusjuomat. Alkupalaksi oli tulossa grillattua mustekalaa avocado-tomaattisalaatin kanssa, pääruoaksi hanhenmaksa-gorgonzola ravioleja ja jälkiruoaksi hasselpähkinä-praliinikreemiä sisältävä herkkuomena. Alkupalaksi tarjottiin vielä talon puolesta pieni kurpitsakeitto sekä leipää alakerran leipomosta.


Grillattua mustekalaa peruna-tomaatti-paprika-avocado-pedillä. Tämä oli todella loistava kokonaisuus, grillituoksu oli huumaava!

Nämä käsintehdyt raviolit oli ehkä parhaimpia mitä olen maistanut todella pitkään aikaan. Hanhenmaksan lisäksi nämä sisälsi gorgonzolaa ja parmesaania. Lisukkeena oli kuningasosterivinokkaita ja kuohuviinikastiketta.

Tämä oli todella mielenkiintoinen jälkiruoka! Luulin että tulossa olisi joku omenaherkku, mutta todellisuudessa tässä oli käytetty inspiraationa omenaa ja itse jälkiruoka oli kaikkea muuta. Tässä oli vahvimpana makuna hasselpähkinä-praliinikreemi, joka teki tästä jälkiruoasta todella makean - eli minun makuuni. Omena piti ensin veitsellä halkaista ja sitten pystyikin lusikoimaan herkkua suuhun.

Suositusjuomana tämän omenan kanssa tietysti Calvadosta (omenasta tehty brandy).

Voin lämpimästi suositella hotellin ravintolaa, tässä ruokailussa oli kyllä kaikki kohdillaan! Nyt olikin sitten aika siirtyä nukkumaan, jotta aamulla taas jaksaisi herkutella aamiaisen merkeissä!

Viiden tähden aamiainen

Heräsimme levänneinä puoli tuntia ennen aamiaisen päättymistä (hupsista!). Iloksemme saimme kuitenkin huomata, että vielä siihen aikaan oli reilusti herkkuja jäljellä ja paikalla oli myös kokki, jolta sai tilattua omaan makuun olevan munakkaan! Tässä aamupalapöydässä oli ihan kaikkea mitä voisi toivoa - siis ihan kaikkea! Oli tarjolla jopa suklaakakkua jälkkäriksi (tähän mä kuitenkin vedin herkuttelurajan omalta osaltani).

Koska laivamme lähti vasta klo 15.30, niin lähdimme vielä aamiaisen ja ulostsekkauksen jälkeen nautiskelemaan spa:sta uudestaan.

Tämä oli kyllä rentouttavin reissu pitkään aikaan - vietimme ennätysajan hotellissa ja siellä olisi hyvin voinut viihtyä pidempääkin. Jos on tiedossa hemmotteluloma itselleen tai rakkaalleen, suosittelen tätä hotellia, ja ottakaa ehdottomasti huone johon kuuluu tuo spa & relaxation area - se oli ihana!!!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, hyvää joulun odotusta kaikille lukijoilleni!

Kuvat: Elina Engberg

Linkkejä:

http://www.mannalaroosa.com/

https://www.tallinnhotels.ee/hotel-palace-tallinn/center-hotel-tallinn/

Liity Toptaste Klubiin!