Limonaadit olivat joskus isompi juttu Suomen ruokahistoriassa, mutta viime vuosina on tuntunut, että ne ovat unohdettu helmi muiden tuotteiden joukossa. Toptasten makuraati törmäsi vast´ikään Honkajoen Panimon sympaatisiin ja täysin kotimaisiin limonaadeihin.

Pöllö, Possu, Mursu ja Kissa-limonaadien makumaailma pohjautuu suomalaiseen marjamehuun ilman väriaineita. Pohdiskelimme makuraadissa, että kuluttajan näkökulmasta on hieman hämärtynyt, minkä väristä oikean mehun tulisi olla. Kaupan valmismehuthan ovat jo tavallaan liian kirkkaita. Eihän mansikkamehunkaan kuuluisi olla räikeän punaista, vaan pikemminkin punaruskeaa. 

Näiden limonaadien maku pohjaa siis suomalaisiin marjoihin: Pöllö on puolukkaa, Possu mustaherukkaa, Mursu mustikkaa ja Kissa punaherukkaa. Pullot voi löytää vielä hieman rajallisesti muutamista hyvin varustelluista K-kaupoista ja erikoisputiikeista.

Toptaste-makutesti

Katse kiinnittyy ensimmäiseksi todella sympaattisiin ja kauniisiin etiketteihin. Entä se maku? Marjainen, etäisesti mummolasta tuttu kotoisa maku. Aito on sana, joka tulee ensimmäisenä mieleen, sillä jokaisesta juomasta erottaa sokkotestissä helposti, mitä marjaa kyseisessä limonaadissa on käytetty. Toivotamme onnea Pöllölle, Possulle, Mursulle ja Kissalle. Me tykkäsimme!

Teksti: Mia Heiskanen Kuvat: Alexander Trivedi