Toptaste Tittiin iskee syksyisin armoton sienihulluus ja hänen keittiössään onkin syntynyt huikeita sienireseptejä. Tässä syksyn parhaan sienikeiton ohje á la Titti Myhrberg!

Titin taivaallinen sienikeitto sherryllä ja timjamilla

Kuudelle

Keitossa toimii parhaiten kantarellien ja suppilovahveroiden sekoitus, jossa on puolet kumpaakin. Jos haluat keitolle ylellisen ja tuoksuvan loppusilauksen, lorauta sekaan valkoista tryffeliöljyä juuri ennen tarjoilua.

2 ruokalusikallista suolatonta voita

2 ruokalusikallista oliiviöljyä

1 keskikokoinen sipuli pilkottuna

4 valkosipulinkynttä murskattuna

300 grammaa tuoreita metsäsieniä puhdistettuina ja ohueksi

2 ruokalusikallista tuoreita timjaminlehtiä

suolaa ja mustapippuria

noin 10 dkl kana- tai vihanneslientä (itse tehtyä tai liemikuutiosta)

puoli desiä suurustetta

3 ruokalusikallista kuivaa sherryä

1 ruokalusikallinen soijakastiketta


Sulata voi ja ja kiehauta hiljalleen oliiviöljyn kanssa. Lisää sipuli ja paista kunnes sipuli alkaa ruskistua, noin neljän minuutin ajan. Lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja keitä noin minuutti. Lisää sienet, kaksi ruokalusikallista timjaminlehtiä sekä puoli teelusikallista suolaa ja mustapippuria. Paista 2-4 minuuttia, kunnes sienet antavat myöten.

Lisää kana- tai kasvisliemi ja kiehauta. Alenna sen jälkeen lämpöä ja anna liemen kiehua hiljalleen 7-10 minuutin ajan.

Ota kattila pois liedeltä ja anna sen hieman jäähtyä. Siirrä puolet keitosta blenderiin ja aja kunnes se tasaiseksi. Kaada seos kattilaan ja sekoita joukkoon suuruste, sherry ja soijakastike. Lisää hieman suolaa ja pippuria, mikäli tarpeen ja lämmitä keitto uudelleen. Ripauta annoksiin hieman timjamia ja avot!

Kuvat: Elina Engberg