Honkajoen panimon uuden olutvalikoiman tyyli on makeahko etiketeissä keikisteleviä pin-up-tyttöjä myöten.

Aiemmin marjaisista limonadeistaan tutuksi tullut Honkajoen Panimo on laajentanut tuotevalikoimaansa oluisiin. Panimo on tuonut kuluttajille helposti lähestyttäviä, raikkaita ja hieman makeita oluita.

-Limonadien valmistuksen ohessa meille oli selvää, että tuomme myös oluet valikoimiimme. Etsimme pitkään sopivaa yhteistyökumppania ja löysimme lopulta oikean kumppanin. Oluiden valmistajaksi valikoitui samanhenkinen pienpanimoporukka Puolasta. Puolalainen panimomestari oli kanssamme heti samalla aaltopituudella ja yhdessä muokkasimme reseptiikkaa kohti alkuperäistä tavoitettamme, panimon toinen perustaja Tuomo Tenhunen kertoo.

Pin-up mallisto on Honkajoen Panimon ensimmäinen olut-tuotesarja, johon kuuluvat kevyesti maustettu Ginger-inkivääriolut, vaalea Honey-hunajaolut, raikas Blondie Pils sekä alkoholiton keveä Virginia.

 -Pin-up teema valikoitui oluisiin leikkimielisyytensä vuoksi. Haluamme olla hyvän fiiliksen panimo ja se saa näkyä myös tuotteissa. Hahmot ovat täysin fiktiivisiä ja idea valikoitui pitkällisen pohdinnan tuloksena. Hahmoissa lähdettiin hakemaan inspiraatiota 40-luvun "Nose Art" tyylistä, (suom. lentokoneiden "nokkataide")”, Tenhunen avaa etikettiteeman taustoja.