Kokkileijonien kisaveteraani kantaa tänä vuonna vastuuta maajoukkueessa toimimisen lisäksi myös tuoreena isänä.

Janne Töllinen on ollut mukana kokkimaajoukkueessa vuodesta 2010, mikä tekee hänestä yhden joukkueen kokeneemmista jäsenistä. Hänellä on takanaan yhdet mm-kisat ja olympialaiset kokkimaajoukkueen kanssa ja kokemusta useista ruokalajeista.

 Tänä vuonna Töllinen aikoo osallistua itse kokkaamiseen edellisvuosia vähemmän. Hiljattain syntynyt poika vaatii tällä hetkellä kasvavan siivun hänen ajastaan.

 Janne työskentelee Scandic-ketjussa ja vastaa Tampereen yksikön ravintolatoiminnasta. Parasta tehtävässä on Töllisen mukaan vaihtelevuus. Hänen toimenkuvaansa kuuluu hallinnolliset tehtävät, suunnittelu sekä ihmisten johtaminen. Itse kokin työssä Töllinen nauttii mahdollisuudesta uuden luomiseen. – Persoona pitää olla resepteissä mukana, kopioimalla ei pitkälle pötkitä.

Töllinen arvioi, että lapsuus on vaikuttanut keskeisesti hänen ammatinvalintaansa. Hän alkoi jo nuorena leipomaan äitinsä kanssa ja perheellä oli tapana käydä usein ravintoloissa syömässä.

 Kokkimaajoukkueessa Töllinen kokee olevansa oikeassa seurassa. – Kaikki maajoukkueen jäsenet ovat kilpailuhenkisiä ja haluavat kehittyä ammatissaan. Saman henkiset kollegat ovat parasta. Täällä pystyy vaihtamaan ajatuksia ja kehittämään työskentelytapoja, hän pohtii.