Kaisa Nieminen, Sami Repo

Nyhtökauraa! Hyvää kasvisruokaa sinulle

Kustannusosakeyhtiö Moreeni, 2016

Kirja-arvio: Mia Heiskanen


Myönnettäköön heti alkuun, että en ollut aiemmin kokeillut kohuttua nyhtökauraa, mutta nyt siihen tuli hyvä tilaus kun sain käsiini Nyhtökauraa! -kirjan. Koko kirja on pyhitetty nyhtökauralle ja lopussa on bonuksena kaurajälkiruokia. Kaiken kaikkiaan kirja sisältää yli 40 ruokaohjetta – yllättävää, miten moneen nyhtökaura taipuu.

Hyvä muuten, että kirjan alussa on kerrottu lyhyesti nyhtökauran syvimmästä olemuksesta, kuten esim., että se ei vaadi erillistä kypsennystä, vaan sen voi lisätä ruokiin sellaisenaan tai kuumentaa nopeasti pannulla, uunissa tai mikrossa. Nyhtökaura on myös täyttä tavaraa, sillä yhdestä 250 g paketista valmistaa kahden aikuisen ja kahden lapsen aterian.

Reseptiikka sai ainakin minut innostumaan, sillä variaatioita löytyy perus bolognesesta makaronilaatikkoon ja eri maiden keittiöitä edustaviin resepteihin, kuten vaikkapa kevätkääryleisiin, thaisalaattiin ja nyhtökauratäytteisiin pitaleipiin.

Olen itse meksikolaisen ruuan ystävä, joten päätin kokeilla Cobbin salaattia meksikolaisittain ja quesadilloja nyhtökauratäytteellä. Ensimmäinen suutuntuma nyhtökauraa vaati hieman totuttelua, mutta toimi kokeilukeittiössäni ihan mainiosti. Muutoinkin näistä kahdesta syntyi ihan kiva kokonaisuus, joten luulenpa, että korvaan broilerin ja jauhelihan jatkossa vaihtelun vuoksi ja kasvisruokaa lisätäkseni nyhtökauralla.

Cobbin salaatti meksikolaisittain

1 ruukku jääsalaattia

½ ruukkua villirucolaa

1 pkt (250 g) maustamatonta nyhtökauraa

1 rkl öljyä

1 ps tacomaustetta

1 dl vettä

10 kirsikkatomaattia

2 dl maissia

2 dl mustia kalamata-oliiveja

2 avokadoa

100 g cheddarjuustoa

Pese salaatti, kuivaa ja revi käsin salaattivadin pohjalle. Lämmitä nyhtökaura öljytyllä pannulla, lisää tacomauste ja 1 dl vettä. Sekoita ja anna nyhtökauran lämmetä. Pese tomaatit ja halkaise. Halkaise avokado, poista kivi sekä kuori ja kuutioi hedelmäliha. Lisää salaattivatiin tomaatit, maissi, oliivit ja avokado sekä cheddarjuusto lastuina tai kuutioina. Lisää päälle nyhtökaura ja nachoja.

Tarjoa ranch-kastikkeen kanssa.

Ranch-kastike piimästä

2 dl piimää

1 dl majoneesia

1 hienonnettu valkosipulinkynsi

1 tl ketsuppia

1 tl sinappia

1 tl sitruunanmehua

5 tippaa Tabascoa

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

1 rkl hienonnettua ruohosipulia

1 rkl hienonnettua persiljaa

Sekoita piimä ja majoneesi keskenään ja lisää joukkoon kaikki loput ainekset. Pane 30 minuutiksi kylmään maustumaan.