Harvapa tietää, että Mannerheimintien klassikkoravintola Carelia oli aikoinaan apteekki. Karjalaissyntyinen proviisori risti apteekkinsa kotiseutunsa mukaan ja tilassa on tänäkin päivänä nähtävissä alkuperäisen ajan tunnelmaa – lattia valmistettiin 1920-luvulla ja samalla tilattiin Italiasta jalopuinen tiski, joka seisoo komeasti vieläkin ravintolasalissa. 

Vuonna 1996 ravintolaksi muutetun Carelian palveluetiketti on kunnossa: ruuat valmistetaan alusta alkaen itse ja salin henkilökunta taitaa palvelun salat.

Riesling-viikot starttaavat 16.4.

Huhtikuun puolessa välissä Careliassa alkaa pientuottajiin keskittyvät Riesling-viikot: oma viinimaahantuonti mahdollistaa asiakkaille pääsyn harvinaisten herkkujen äärelle.

Tällä kertaa rieslingviikoilla 16.4. – 27.5. välisenä aikana vuorossa ovat viinituottajat Saksasta, kuten Schloss Lieser, Mosel sekä Thomas Haag - palkittu vuoden viinintekijä (Gault Millau Weinguide Deutschland 2015). Samasta perheestä myös hänen isä ja veli ovat saaneet samaisen kunniamaininnan – suvussa eittämättä osataan viininvalmistus.

Tasting-illat kuukauden eka maanantai

Myös super suositut tasting-illat jatkavat joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Noin puolentoista tunnin illassa maistellaan viidestä seitsemään viiniä ja nautitaan kevyt illallinen. 

Teksti: Clarissa Jäärni