Siirry pääsisältöön

Saimaan alue – puhtaiden makujen ja aitojen kohtaamisten aarreaitta

Kahvila Saima – Kursailemattomia herkkuja Olavinlinnan kupeessa Saimaan rannalla

Savonlinnassa sijaitsevan Kahvila Saiman historiaa henkivässä talossa voi myös yöpyä. 

Kun astuu sisään savonlinnalaisen Kahvila Saiman yli kolme ja puoli metriä korkeisiin, hurmaavasti tapetoituihin huoneisiin, mieli on läsnä siinä hetkessä. Kiire ei idyllisessä vuonna 1897 valmistuneessa talossa viihdy. Täällä on aika pysähtyä ja nauttia. 

Oman lisänsä tunnelmaan tuo se, että yrittäjä Johanna Taylor on vastassa vieraita lempeä hymy kasvoillaan. Hän pyrkii henkilökohtaisesti vastaanottamaan niin hotelli- kuin kahvila-asiakkaat aina kuin se vain suinkin on mahdollista.  

Taylor on kahvila- ja ravintolayrittäjäsukua. Hän on kasvanut palvelemaan asiakkaita ja nähnyt, että vain sydämellä tehty työ kantaa pitkälle. – Haluan, että vieraamme kokevat vähän niin kuin he tulisivat kylään meidän kotiin. Että heillä on hyvä olla. 

Kahvila Saima sijaitsee Savonlinnan vanhan kaupungin ytimessä kivenheiton päässä Olavinlinnasta. Olavinlinna näkyy kahvilasalin ikkunoista. Talo itsessään on toiminut historiansa aikana niin synnytyssairaalana kuin lastentarhana. – Meillä käy asiakkaita, jotka ovat syntyneet tässä talossa. Kuulemme asiakkailta myös paljon muita kertomuksia talon vaiheista. Nyt toivomme, että me teemme omaa historiaa, jota myöhemmin voidaan muistella hymyssä suin, Taylor toteaa.

Kahvila Saima tarjoaa kahvila- ja ravintolapalveluiden lisäksi myös majoitusta. Talossa on kuusi uniikisti sisustettua huonetta. Vaikka huoneet on kunnostettu pari vuotta sitten, niissä on jäljellä leppoisaa paljon puhuvaa vanhan ajan tunnelmaa. 

Ravintolan keittiöstä päävastuun kantaa Johanna Taylorin englannista kotoisin oleva mies David Taylor. Hänellä on takanaan pitkä ura tapahtuma- ja ravintola-alalla. David Taylor on työskennellyt viiden tähden ravintoloissa niin Englannissa kuin Saksassa. Johanna Taylor kuitenkin korostaa, että Kahvila Saima haluaa olla ennen kaikkea ravintola, josta saa hyvää ja täyttävää ruokaa. – Meillä ruoka ei ole sellaista hifistelyä, että meillä ruokailun jälkeen pitäisi käydä grillikioskilla vatsansa täyttämässä. Haluamme tarjota kauniinnäköistä, mutta rehellistä ja rehtiä ruokaa. 

Kahvilan leivonnaiset valmistetaan perheyrityksen leipomossa, Herkkupekassa, jossa työskentelevät Johanna Taylorin veli ja isä. 

Johanna Taylor uskoo suomalaisten matkailevan kuluvana syksynä ja tulevana talvena aiempaa enemmän kotimaassa. Hän muistuttaa, että Savonlinna on avoinna myös oopperajuhlien ulkopuolella ja Saimaan alueella riittää aistittavaa ympäri vuoden. Kahvila Saima on syyskuusta lähtien avoinna keskiviikosta sunnuntaihin. 

Kahvila Saimassa järjestetään myös perhejuhlia.  Kahvila Saimassa järjestetään myös perhejuhlia turvallisuusohjeet huomioon ottaen. Sen lisäksi kahvila-ravintolaan voi ennakkovarauksella tulla viettämään englantilaista iltapäiväteehetkeä. – Mieheni leipoo skonssit omalta äidiltään saamallaan reseptillä. Suolaiset ja makeat leivonnaiset tarjoillaan perinteisellä kolmikerroksisella tarjoiluvadilla.  Se ei ole Savonlinnan historiaa, mutta kuitenkin osa meidän sukumme ja perheemme historiaa. 

Johanna Taylor tietää hotelli-, ravintola- ja kahvila-asiakkaiden arvostavan tunnelmaa ja kohtaamisia. – Tänä kesänä  hotellivieraana ollut pariskunta palasi takaisin tuoden minulle ruusun. He totesivat, että tässä on jotain sinulle, kun sinä teet niin paljon muiden viihtymisen eteen. Kyllä siinä tuli tippa linssiin. Aivan ihania asiakkaita meillä, Johanna Taylor huokaa.

Kahvila Saima | Linnankatu 11, Savonlinna | p. 015 515 340 www.kahvilasaima.fi

.

Tertin Kartano – yhteistyön voimaan luottava verkosto hellii vieraita laadulla Saimaan alueella

Tertin kartanon isäntä antaa vinkin kotimaan lomaa suunnitteleville.

Kesän ottaessa viimeisiä askeliaan Tertin kartanossa alkaa syyssesonki. Silloin Vitostien varrelta löytyvässä kartanomiljöössä herkutellaan riistalla ja vietetään sadonkorjuujuhlia oman tilan tuotteita notkuvan pöydän ääressä. 

Seitsemän kilometrin päässä Mikkelin keskustasta sijaitseva Tertti on omavaraisuudessaan helmi. Ravintolassa syödään kartanon kasvimaan herkkuja, kala pyydetään lähivesistä ja riista on lähimetsien antimia. – Kartanoravintolassamme näkyvät kasvukaudet. Keväällä raaka-aineiksi kerätään muun muassa nokkosia ja korvasieniä. Kesällä pöydässä näkyy omien kasvimaiden runsaus. Nyt syksyllä on riista- ja sadonkorjuukausi.  Joulun jälkeen on vuorossa kalaruokien sesonki, kertoo tilan isäntä Matti Pylkkänen

Tertin kartanossa, pitkien perinteiden perheyrityksessä, tehdään työtä sydämellä ja ravintola-annosten raaka-aineiden hankinnassa on mukana koko perhe, kertoo Pylkkänen. – Ravintolassa voi olla tarjolla vaimoni keräämiä sieniä, vanhemman poikamme vastapyytämää kalaa ja edellisenä päivänä ammuttua sorsaa. Varhaisperuna-aikaan perunat nostetaan maasta aamulla seitsemän aikaan, pestään, keitetään ja tarjoillaan samana päivänä,  kuvailee Pylkkänen. 

Tertti on kuuluisa omavaraisuudestaan. Se on kuitenkin paljon enemmän kuin kartanoravintola, korostaa Pylkkänen. Kartanomiljöössä voi myös majoittua. Pylkkänen puhuu elämyksestä ja kokonaisuudesta, joka tarjoaa mahdollisuuden rentoutumiseen ja rauhoittumiseen, mielekästä ja antoisaa puuhaa unohtamatta. – Tertissä on majoittujille kuusi huonetta, kamaria, joista kaikista on näkymä lammelle ja perinteiseen levolliseen peltomaisemaan. Majoittujien käytössä on yksityinen uimaranta ja kartanoa ympäröi neljän hehtaarin puutarha. 

Majoittujille ja päivävieraille on tarjolla monenlaista kokemista. Lähiympäristössä kulkee luontopolkuja, saatavilla on erilaisia teemallisia ohjelmakokonaisuuksia ryhmille ja kartanon väeltä saa vinkkejä muun muassa hyvistä sienipaikoista. 

Kartanon pihapiirissä on Salaisuuksien puutarha – muuripuutarha, johon voi tutustua ryhmille järjestetyillä ohjatuilla kierroksilla tai omatoimisesti. Pihapiirin lähellä on arboretum, josta kasvaa lähes 100 erilaista puulajiketta. 

Vaikka Tertin kartanon perinteet ulottuvat 1500-luvulle asti, Pylkkänen korostaa, ettei kartanossa ole unohduttu vanhaan. – Ammennamme perinteistä, mutta olemme virkistäneet kaiken tähän päivään. Perinteet näkyvät muun muassa siitä, että kesäpöytäämme kuuluu aina lampaanliha. Vanhemmillani oli Tertissä lypsykarjan lisäksi lampola. 

Tertin kartano on osa Saimaa Gastronomy-verkostoa. Verkosto järjestää yhteisiä teemaviikonloppuja, jotka voittivat vuonna 2019 Suomen paras ruokamatkailutuote -palkinnon. Syyskuun lopussa verkostoon kuuluvissa ravintoloissa on luvassa Sadonkorjuu-teemaviikonloppu. Tertin isäntä pohtii, että teemaviikonloppuna kartanoravintolan pöydässä on runsaan sadonkorjuukattauksen lisäksi mahdollisesti fasaanikeittoa. 

Sadonkorjuuteemaviikonlopun jälkeen syksyn sesonki jatkuu.  Riista- ja mätipäivän aika on Tertin kartanossa 3. lokakuuta. Päivä on samalla myös metsästyskauden avausjuhla. Kartanoravintola on silloin avoinna lounas- ja illallisaikaan ja pihapiirissä on teemaan sopivaa tapahtumaa.

Saimaa Gastronomy -verkostoon kuuluvat Tertin kartanon lisäksi Hotelli Punkaharju Punkaharjulla, Sahanlahti Resort Puumalassa sekä TeaHouse of Wehmais Juvalla. 

Pylkkänen näkee yritysten välisen yhteistyön ennen kaikkea asiakkaiden etuna. Yrittäjät voivat kertoa asiakkaille muiden verkostoon kuuluvien yritysten toiminnasta ja samalta alueelta löytyvistä erilaisia elämyksistä. Pylkkäsellä on vinkki kotimaan lomaa suunnitteleville. – Olisi varmasti hieno kokemus, jos yöpyisi vaikkapa yön tai useamman yön Saimaan alueella ja nauttisi hyvästä ruoasta ja tunnelmasta vuorotellen jokaisessa Saimaa Gastronomy-kohteessa.

Pylkkänen on tyytyväinen siihen, että verkostossa on vain sellaisia yrityksiä, joita hän voi koko sydämellään suositella. – Tiedän, että ne kaikki ovat laadukkaita paikkoja. Jokaisessa on ihan oma juttunsa, miljöönsä ja tunnelmansa asiakkaille koettavaksi. 


Tertin kartano | Kuopiontie 68, Mikkeli | p. 015 176 012 www.tertinkartano.fi

.

Varkaudessa nautitaan kaviaarista ja kulttuurista teollisuuden historian syleilyssä

Majoitusta ja ruokaa tarjoava Hotel Oscar sijaitsee keskellä Suomen kaviaaripääkaupunkia. 

Suomea vahvasti rakentaneen teollisuuden historiaa.  Sitä huokuu Varkaus. Varkaudessa on helppo muistaa, että Suomen historia on maaseutumiljöiden lisäksi myös tehtaan piippujen ja kaupungissa tekemisen historiaa. 

Historiallisen tehdasalueen kupeessa toimii majoitusta ja ravintolapalveluja tarjoava Hotel Oscar. – Varkauden tehtaan vanhimmat rakennukset ovat Hotel Oscarista näköetäisyydellä. Teollisuuden historia on vahvasti läsnä, toteaa Hotel Oscarin keittiöpäällikkö Marko Helenius

Hotel Oscar on tottunut palvelemaan niin paikallisten yritysten vieraita kuin Varkauden laajaan kulttuuritarjontaan ja kaupungin historiaan tutustumaan tulleita matkailijoita. Ravintolalla on myös paljon paikallisia vakioasiakkaita. 

Hotel Oscarin ravintolan keskiössä ovat tuoreet ja maistuvat raaka-aineet. – Haluamme pitää annokset yksinkertaisina, mutta täydellisesti toteutettuina. Haluamme tarjota mahdollisimman pitkälle käsintehtyä à la carte -ruokaa. Teemme jopa 90-prosenttisesti kaiken iltaravintolassa tarjottavan itse. 

Hotel Oscarista saa myös hernerisottoa, joka juuri vastikään sai asiakkaan jättämään ruokalistaan viestin. – Asiakas oli kirjoittanut: En ole 60 vuoteen  syönyt mitään niin hyvää kuin teidän hernerisotto ja olen syönyt paljon. Pakko tulla Varkauteen jälleen ensi kesänä, kertoo Helenius hymyillen. 

Keittiöpäällikkö Helenius muistuttaa Varkauden olevan Suomen kaviaaripääkaupunki. Tittelin taustalla on muun muassa se, että Varkaus  on ensimmäinen kaupunki Suomessa, jossa sammen kaviaarin tuotanto on saatu kaupallisesti menestymään. Myös Hotel Oscar tarjoilee kaviaaria ympäri vuoden ja herkkua saa myös kotiin vietäväksi.– Kaviaari tarjotaan meillä perinteiseen tyyliin paahdetun leivän ja smetanan kanssa. Maltillinen hinnoittelumme on tehnyt kaviaarista myös asiakkaiden juhlatilaisuuksien suosikin. Se on suosittu esimerkiksi hääpäivien alkuruokana. 

Varkauden museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan Varkauteen, josta ei voi puhua mainitsematta teollisuutta ja sen pitkiä perinteitä. – Alueen teollisuuden historia ulottuu vuoteen 1815 asti. Tänä päivänä Hotel Oscarin ikkunoista näkyvän Stora Enson tehtaan paikalle perustettiin tuolloin ensimmäinen ruukki. 

Tehtaiden lisäksi Varkaudessa näkyy tehtaiden ympärille rakentunut yhteisö asuintaloineen. Teollisuuden historiasta kertoo myös alun perin Ahlströmin perheyrityksen tehtaiden tarpeisiin valmistunut voimakanava vesivoimalaitoksineen.  

Varkauden historiasta löytyy myös tuttuja nimiä kuten arkkitehti Alvar Aalto. Aallon  suunnitelmiin Varkaudessa voi tutustua opastetulla kierroksella tai omatoimisesti. Teollisuuden historiaa koetaan myös Varkauden museossa 1. marraskuuta asti esillä olevassa Teollisuuden tekijät -näyttelyssä.

Olennaisena osana Saimaan alueen historiaan kuuluu Varkaudessa sijaitseva Suomen ensimmäinen sulkukanava Taipaleen vanha kanava. Tänä vuonna 180 vuotta täyttävän kanavan ja sen alueen historiaan voi tutustua kauniilla kanavapolulla ja Kanavamuseossa. Toiminnassa olevan kanavan äärellä pääsee seuraamaan suurienkin laivojen sulutusta. 

Teollisuuden historian havinan lisäksi Varkaudessa on paljon kulttuuritarjontaa. Kaupungissa on Varkauden museon ja taidemuseon lisäksi ainutlaatuinen Mekaanisen Musiikin Museo ja tatuointikulttuuria laajasti esittelevä Tattoo Museo. Kaupungista löytyy myös tunnettu Taidekeskus Väinölä, jossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä läpi vuoden. Kesäisin Väinölä tunnetaan naivistisen taiteen kotina. Myös Väinölän rakennuksella on juurensa teollisuuden historiassa. A. Ahlström Oy rakennutti talon vuonna 1913. 

Hotel Oscar | Kauppatori 4, Varkaus | p. 0293 200 520 

www.hoteloscar.fi

.

Katso lisävinkkejä ja ajankohtaiset tapahtumatiedot Saimaan seudulle osoitteesta www.visitsaimaa.fi

Muista myös Saimaan alueen Sadonkorjuu 2020

Suomen parhaat ruokakohteet – Hotelli Punkaharju, Sahanlahti Resort, TeaHouse of Wehmais ja Tertin kartano – tarjoilevat pe-su 18.-20.9. värikkään kattauksen syksyn makuja, jotka ovat valmistettu rakkaudella Saimaan seudun puhtaista raaka-aineista. Tervetuloa mukaan vaikka isommallakin porukalla!


Lue myös